Kun Vapahtaja näki hänet niin murheellisena, hän istahti hänen viereensä maahan ja puhui hänelle aivan samalla tapaa kuin hän olisi tehnyt, jos he vielä olisivat vaeltaneet maailman surkeudessa.
"Mikä sinua niin surettaa, Pyhä Pietari"? sanoi Vapahtaja.
Mutta Pyhä Pietari oli niin kokonaan surun vallassa, ettei hän voinut vastata mitään.
"Mikä sinua surettaa, Pyhä Pietari?" kysyi Vapahtaja uudestaan.
Kun Vapahtaja uudisti kysymyksensä, Pyhä Pietari otti kultakruunun päästään ja heitti sen Vapahtajan jalkoihin ikään kuin sanoakseen, ettei hän enää tahtonut olla osallisena hänen kunniastansa eikä ihanuudestansa.
Mutta Vapahtaja ymmärsi Pyhän Pietarin olevan niin epätoivoissaan, ettei hän tiennyt mitä hän teki, ja siksi hän ei vihastunut häneen.
"Sinä saat nyt vihdoinkin sanoa, mikä sinua vaivaa", sanoi hän yhtä sävyisästi kuin ennenkin ja ääni ilmaisi entistä suurempaa rakkautta.
Mutta nyt hypähti Pyhä Pietari pystyyn, ja Vapahtaja huomasi, ettei hän ollut yksin murheellinen, vaan myöskin suuttunut. Hän tuli Vapahtajan luo kädet nyrkissä ja silmät säkenöiden.
"Minä tahdon saada eron palveluksestasi", sanoi Pyhä Pietari. "En voi jäädä päivääkään kauemmaksi paratiisiin."
Ja Vapahtaja koetti rauhoittaa häntä, niinkuin hän monta kertaa ennenkin oli saanut tehdä, kun Pyhän Pietarin viha oli kuohahtanut.