Äkkiä eräs kadotetuista huomasi enkelin. Ja tämä hypähti pystyyn ojentaen kätensä ja huudahti: "Ota minut mukanasi, ota minut mukaan!"
Silloin elostui äkkiä koko joukko. Kaikki miljoonan miljoonat, jotka kituivat alhaalla helvetissä, hyökkäsivät pystyyn samassa silmänräpäyksessä, ojensivat käsivarsiaan ja huusivat enkelille, että hän veisi heidät mukanaan autuaitten luo paratiisiin.
Heidän huutonsa kuului aina Vapahtajan ja Pyhän Pietarin luo ja näiden sydämet vapisivat surusta, kun he sen kuulivat.
Enkeli leijaili korkealla kadotettujen yläpuolella, mutta joka kerta kun hän liikkui edestakaisin löytääkseen etsittävänsä, hyökkäsivät kaikki hänen jäljessään, aivan kuin tuulenpyörre olisi lakaissut heitä.
Vihdoin enkeli keksi haettavansa. Hän painoi siipensä kokoon ja hyökkäsi alas kuin salama. Ja Pyhä Pietari huudahti ilosta, kun hän näki enkelin kiertävän käsivartensa hänen äitinsä ympärille ja nostavan hänet ylös.
"Autuas sinä, joka tuot äitini minun luokseni!" sanoi hän.
Vapahtaja laski hiljaa kätensä Pyhän Pietarin olkapäälle, ikään kuin hän olisi tahtonut varoittaa häntä liian varhain iloitsemasta.
Mutta Pyhä Pietari oli vähällä itkeä ilosta, kun hänen äitinsä oli pelastettu, eikä hän voinut ymmärtää, miksi hän ei heitä enää voinut nähdä. Ja hänen ilonsa kiihtyi, kun hän näki, että vaikka enkeli nostaessaan äitiä olikin ollut hyvin nopea, oli muutamien kadotettujen sittenkin onnistunut tarttua kiinni pelastettavaan, jotta hekin yhdessä hänen kanssaan pääsisivät paratiisiin.
Lähes kaksitoistakymmentä oli takertunut kiinni vanhaan vaimoon ja Pyhä Pietari ajatteli, että oli suureksi kunniaksi hänen äidilleen, kun hän sai auttaa niin monta onnetonta kadotuksesta.
Ei enkelikään millään tavalla estänyt heitä. Hän ei näyttänyt lainkaan vaivautuvan taakastaan, vaan kohosi kohoamistaan liikutellen siipiään yhtä helposti kuin olisi kantanut kuollutta linnunpoikaa taivaaseen.