"Useimmiten asetti Lumikki neito siten, etteivät he tavanneet toisiansa muuta kuin ruoka-aikoina, mutta heti kun isäkulta istahti pöytään, alkoi hän kertoa jotakin, joka loukkasi neitsyttä. Kaikkein mieluimmin hän puhui hänen kanssaan rakkaudesta ja naimisesta.
"Hän oli kovin iloinen, sanoi isä, että hän oli saanut neitsyen taloonsa, sillä nyt hän toivoi saavansa häneltä hyvän neuvon. Hän oli jo kauan aikonut mennä uusiin naimisiin. Mitä neitsyt arvelisi Borgin kreivinnasta?
"Mutta tuskin oli isäkulta sanonut sen, niin neitsyt kivettyi aivan kauhusta. Hän laski veitsen ja kahvelin lautaselleen ja tuijotti äänetönnä häneen."
Kasvatussisar naureskeli. "Ajatteles, kuinka hauskaa se olisi ollut hänelle!" sanoi hän.
"Niin, tietysti isäkulta tuli oikein intoihinsa. Eihän hän joka päivä tavannut sellaista, joka ei ymmärtänyt hänen leikinlaskuaan. Nyt hän sanoi, ettei hän lainkaan voinut käsittää, miksi neitsyt näytti niin kauhistuvan. Luuliko hän, ettei kreivinna huolisi hänestä? Mutta hän tiesi varmaan, että hän kreivinnan mielestä oli kaunis mies. Kävihän hän joka sunnuntai kirkossakin oleskellessaan Borgissa, ja hän oli itse sanonut hänelle, ettei hän koskaan mennyt kuuntelemaan ruman papin saarnaa.
"Se oli kuitenkin liikaa! Kun Lumikin isä oli sen sanonut, niin kohosi neitsyen poskipäihin kaksi punaista täplää. Hän oli koettanut olla vaiti mm kauan kuin mahdollista, mutta nyt hänen täytyi päästää vihansa valloilleen. 'Ja tuoko on pappi ja Jumalan palvelija!' huudahti hän.
"Mutta neitsyellä oli karhea ja kova ääni. Hän oli pienikasvuinen ja hänen kasvonsa olivat pienet ja hienot ja hiukset lumivalkoiset, vaikka hän ei ollut kuin neljänkymmenen vuoden vanha. Hän näytti lempeältä kuin kyyhkynen. Mutta juuri siksi hänen äänensä tuntuikin niin peloittavalta.
"Kun nyt neitsyt oli langettanut isäkullasta tuomionsa syvällä hautaäänellään, alkoi isäkulta nauraa. Eikä neitsyt sanonut enää sanaakaan koko päivällisen aikana."
Kasvatussisar nauroi, hänkin, mutta pappilanneiti huokasi, ennenkuin hän jatkoi taas kertomustaan.
"Tuskinpa minun tarvinnee kertoa, kuinka hartaasti Lumikki neito pyysi ja rukoili isäänsä, ja kuinka pahoillaan hän oli, kun siitä ei ollut mitään apua. Hän eli alituisessa pelossa, että neitsyt karkaisi talosta, samoinkuin hän oli karannut Borgin kartanostakin."