"Kyllä minä sen uskon, että hän jäi taloon", sanoi kasvatussisar.
"Niin, hän jäi, ja siitä Lumikki neito iloitsi suuresti. Neitsyt alkoi ottaa osaa taloustoimiinkin. Hän ei tahtonut olla heillä työttömänä. Oliko se kummaa?
"Tietysti ei neitsyt tyytynyt laittamaan vaan tavallista arkiruokaa, vaan hän valmisti ranskalaisia ruokalajeja, ikäänkuin jossakin kreivin talossa. Ja isäkulta, joka monta vuotta oli ollut kotiopettajana hienoissa perheissä, eli nuoruuden aikansa uudestaan saadessaan murekkeita ja piirakoita ja väkeviä kastikkeita. Ei hänellä olisi mitään hätää Lumikki neidon poissaollessa. Hyvä oli myös nähdä, ettei isäkulta laskenut enää yhtä paljon pilaa neitsyen kanssa, kun hän oli valmistanut jonkin oikein hyvän ruokalajin.
"Hauska oli sekin, että sekä isä että neitsyt olivat kovin huvitetut puutarhanhoidosta. Isäkulta sai puhua vaikka kuinka kauan arkiaateri Linnéstä ja Hammarbystä ja Uppsalan kasvitieteellisestä puutarhasta, eikä neitsyt sittenkään kyllästynyt kuuntelemaan.
"Oi, puutarhanhoito se varmaan sai isäkullan tyytymään siihen ajatukseen, että neitsyt jäisi taloon. Muuten se ei koskaan olisi käynyt päinsä. Siksipä saattoi Lumikki neitokin olla oikein hyvällä mielellä lähtiessään kotoa. Hän miltei toivoi, että isäkulta ja neitsyt Vabitz tulisivat keskenään hyvin toimeen kunnes hän palasi takaisin.
"Mutta sittenkään ei hän ollut oikein levollinen poissaollessansa, vaan hänen ajatuksensa lensivät joka päivä isäkullan luo ja hän tuumi mielessään, tokko hän riiteli kovin pahasti Vabitz raukan kanssa.
"Kun Lumikki neito oli ollut poissa kaksi viikkoa, sai hän isäkullalta hyvin leikillisen kirjeen, jossa hän kertoi hyvin seikkaperäisesti, miten hän ja neitsyt elivät yhdessä. Eräänä iltana oli luutnantti Kristian Berg ja patruuna Julius tulleet vieraisille, ja he olivat pelanneet korttia ja laulaneet Bellmania. Seuraavana päivänä ei neitsyt tahtonut puhua hänelle sanaakaan, ja koko sen viikon oli hän päivälliseksi saanut vain veripalttua ja läskiä tai porkkanoita ja silliä. Mutta eilen oli hänelle tarjottu paistettua lohta ja kuoriaisia, jotta nyt hän oli taas päässyt armoihin.
"Lumikki neidon täytyi nauraa isäkullan hullutuksille. Mutta ei tämä kirje häntä siltä rauhoittanut. Seuraava oli kuitenkin jo parempi. Siinä isäkulta kertoi, että Pitkä-Bengt oli sanonut tahtovansa naida vanhan henttunsa, Munter-Maijan, ja neitsyt Vabitz oli saanut hänet siihen. Sillä hän oli sanonut Bengtille, miten väärin oli antaa naisen odottaa neljätoista vuotta, ja vihdoin hänen sanansa olivat tepsineet.
"Kaikesta saattoi huomata, että isäkulta oli hyvin tyytyväinen. Tässä kirjeessä hän ei kirjoittanut 'Vabitza', niinkuin hänellä oli muulloin tapana, vaan 'neitsyt Vabitz'. Se oli varma merkki siitä, että isäkulta oli nyt huomannut, mikä erinomainen ihminen hän oli. Sen jälkeen ei Lumikki neito saanut enää kirjeitä isäkullalta, ainoastaan lyhyitä kortteja, joissa hän sanoi, että hänellä oli niin paljon työtä, ettei hän ennättänyt kirjoittaa kirjeitä. Hän ei maininnut sanaakaan neitsyestä. Se merkitsi kai sitä, että hän oli jo tottunut häneen eikä ajatellut häntä sen enemmän kuin muutakaan palvelusväkeä.
"Mutta hiukan levoton oli Lumikki neito sittenkin, enkä minä yritäkään kuvailla, kuinka hyvillään hän oli, kun hän sai käydä istumaan vaunuihin ja ajaa kotiin. Hän oli kirjoittanut hyvissä ajoin isäkullalle ja sanonut, milloin hän aikoi palata takaisin, ja samalla hän lausui mielihyvänsä siitä, että isäkulta oli jaksanut niin hyvin tulla toimeen Vabitzin kanssa. Mutta tämän jälkeen hänen ei enää tarvinnut pitää vieraita talossaan, sillä hän ei aikonut enää koskaan jättää häntä."