Mutta se ei ollut enää niinkään helppoa, kun he kerran olivat tulleet naurutuulelle.
Ensin he kaatoivat kolme lusikallista vettä vatiin.
Sen pitemmälle he eivät päässeet, ennenkuin he purskahtivat nauruun uudestaan. Pappilanneiti oli kaikista pahin. Pikkupiika ei ollut lainkaan niin herkkä nauramaan kuin hän.
Kokonaista viisi minuuttia he olivat aivan naurusta suunniltaan.
Sitten sanoi pappilanneiti toisille, että heidän täytyi hillitä itseään, muuten ei unipannukakku tulisi valmiiksi ennen sydänyötä.
"Kyllä me molemmat hillitsemme itsemme", sanoi isoäiti, "kun sinä itse vaan voit pysyä vakavana".
Ensin he kaatoivat vettä ja sitten jauhoja ja sitten suolaa, ja sitten he sekoittivat sen puuroksi. Ja kaikki kolme pitivät kiinni kauhasta sekoittaessaan taikinaa, eikä kukaan heistä nauranut, ei kukaan puhunut, ei kukaan tiputtanut ainoatakaan hiventä lattialle.
Kun he olivat sekoittaneet pannukakun, panivat he sen paistinpannuun. Unipannukakku ei näyttänyt maukkaammalta kuin sellainen puuro, jota annetaan kanoille ja porsaille. Mutta sen lisäksi se oli aivan sitkeä ja kova ja kimalteli paljosta suolasta.
He panivat sen tulelle ja paistoivat sen toiselta puolelta, sitten he käänsivät sen, ja kaikki kolme pitivät kiinni lusikasta, kaikki kolme käänsivät sitä yhdessä eikä kukaan pudottanut sitä tuhkaan.
Silloin se oli valmis syötäväksi.