Sitten piti heidän ottaa esille puulusikka. Ja kaikki kolme menivät hakemaan lusikkaa pienestä kulmakaapista, joka oli isoäidin ruokakaappina, kaikki kolme pitivät kiinni varresta, kun he kantoivat sen pöydälle ja laskivat sen vatiin.
Sitten he panivat kolme lusikallista vettä vatiin ja kaikki hakivat he yhdessä veden isoäidin kupariämpäristä, eikä kukaan puhunut eikä kukaan nauranut heidän ollessaan toimessa.
Kun se oli tehty, kaatoivat he kolme lusikallista jauhoja veteen. Ja kaikki kolme pitivät kiinni lusikasta, kun he upottivat sen jauhovakkaan, kaikki kolme nostivat sen ylös ja sekoittivat jauhot veteen. Ei kukaan päästänyt irti lusikkaa, ei kukaan puhunut, ei kukaan nauranut eikä kukaan tiputtanut ainoatakaan jauhohituista lattialle.
Sitten he sekoittivat joukkoon kolme lusikallista suoloja.
Eikä nytkään kukaan puhunut eikä nauranut eikä tiputtanut ainoatakaan suolaraetta maahan.
Mutta ajatelkaahan, kun he olivat ennättäneet näin pitkälle, niin kysyi isoäiti, pitäisikö panna rasvaa pannuun!
Samassa kun hän sen sanoi, heitti pappilanneiti lusikan pois kädestään, istuutui tuolille ja alkoi nauraa täyttä kurkkua, ja pikkupiika piteli kiinni lusikasta, mutta hänkin purskahti niin kovaan nauruun, ettei hän voinut seisoa, vaan heittäytyi lattialle nauramaan.
Isoäitikin veti hiukan suutaan hymyyn. Ehkäpä hänen ei olisi tarvinnut erehdyksestä puhua, mutta hän muisti ennestään, että jollei tapahtunut jotakin pientä onnettomuutta unipannukakkua laitettaessa, niin ei koko juttu ollut hauska.
Ja hän oli hyvillään, kun pappilanneiti unohti huolensa ja sai hiukan nauraa.
Kun he vihdoin olivat nauraneet kyllikseen, aikoivat he alkaa uudestaan, sillä nyt ei kelvannut mikään, mikä jo oli tehty, vaan kaikki oli alotettava alusta.