Ilma oli täynnä kulkusten kilinää. Loby'ssä yhtyivät tiet neljältä eri taholta, ja kaikkialta tuli rekiä, joissa hääväkeä ajoi häihin. Nämät häät vasta olivat suurenmoisia. Kuinka erinomaista, että hän oli saanut tytärpuolen estetyksi tulemasta mukaan. Näissä vanhoissa talonpoikaistaloissa Maija Liisan tähden juuri kaikkein enimmin kursailtiin.
Olihan aivan luonnollista, että hänestä siten täytyi tulla laiska ja ylpeä ja sellainen, joka arveli voivansa tehdä mitä tahansa. Niin, kyllä pappilanrouva tiesi, mikä oli tytärpuolelle parasta. Mutta toistaiseksi hän ei tahtonut sitä ajatuksissaankaan tunnustaa.
Mutta ehkäpä hän sittenkin saattoi tappaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ehkäpä hän saisi lyhemmän kirkkomatkan ja samalla voisi opettaa tytärpuolelle, ettei hän ollut mikään prinsessa, vaan aivan yksinkertainen pappilanmamseli — — —
Niin, tiesihän hän sen jo edeltäpäin, mitä hän saisi täällä kestää. Tuskin hän oli päässyt ovesta sisälle, kun kaikki ihmiset alkoivat kysyä, miksei pappilanneiti ollut mukana.
Ennenkuin hän oli ehtinyt avata turkkinsa, oli hän saanut selittää jo kymmenet kerrat, miten ikävää se oli, ettei Maija Liisa tahtonut jättää vanhaa isoäitiä yksin kotiin.
Useimmat tyytyivät tähän, mutta häätalon isäntäväki tahtoi saada tarkempaa selitystä.
Vanha Björn Hindriksson ja hänen vaimonsa olivat saaneet vuosikausia houkutella nuorinta tyttärentytärtään, talon perillistä, suostumaan miehelle, jonka he olivat valinneet hänelle. Ja hänen myöntyväisyytensä palkaksi he tahtoivat nyt pitää hänelle niin komeat häät kuin suinkin.
Björn Hindriksson oli niin vanha, että hän muisti herra Olavuksen, ensimäisen Lövdalan papin ja hänen vaimonsa, rouva Katrina Hesselgrenin, ja se kunnioitus, jota hän tunsi heitä kohtaan, ei voinut koskaan kadota hänestä. Koska pitäjässä oli vielä yksi herra Olavuksen jälkeläisiä, niin piti hänen välttämättä olla mukana häissä, muuten niistä ei tullut sellaista kuin hän oli mielessään kuvitellut.
Hän ei tahtonut tyytyä siihen selitykseen, ettei pappilanneiti muka voinut päästä kotoa isoäidin vuoksi, vaan kysyi heti, eikö joku palvelustytöistä olisi tänään voinut pitää huolta rouva Beatasta. Ei suinkaan hän ollut kuoleman kielissä.
Hänen äänestään saattoi kuulla, että hän oli oikein pahoillansa ja ettei tuo ollut vain kohteliasta puhetta. Olihan hän tietysti mielissään siitä, että uusi pappilanrouva oli saapunut häihin, mutta eihän hän kuitenkaan ollut vanhaa pappissukua.