Morsian toisti nuo sanat melkein vastoin tahtoansa. "Oi, voi, voi, miksei mamseli Maija Liisa päässyt minun häihini!"
Sulhanen tiesi, kuinka kauan hän oli saanut rukoilla ja pyytää, ennenkuin tämä rikas talonpoikaistyttö oli päättänyt ottaa hänet. Ihmiset kuiskailivat keskenään, että isovanhemmat olivat pakoittaneet häntä, ja kun sulhanenkin näytti noin surkealta hääpöydässä, niin silloin vasta nuo puheet oikein pääsisivät valtaan. Hän alkoi nuhdella morsianta. Ei hänen pitänyt panna sitä niin pahakseen. Voisihan hän saada tavata pappilanneittä toistekin.
Morsian ei ottanut hänen puhettaan korviinsa. Hän leikkeli vain leivänkuoriaan, ja hetken kuluttua hän huokasi jälleen. "Oi, voi, voi, miksei mamseli Maija Liisa saanut nähdä minua morsiamena!"
Vieläkin kerran koetti sulhanen nuhdella häntä. "Kuinka sinä tuollaisen asian vuoksi voit saattaa itsesi pilkan ja naurun alaiseksi!" sanoi hän. "Luuletko sinä, että mamseli Maija Liisa välittää sinusta? Tietäähän sen, kuinka paljon herrasväki huolii meistä talonpojista."
Tällä kertaa käännähti morsian äkisti sulhasen puoleen.
"Sinä et puhuisi tuolla tavalla, jos tietäisit jotakin. Sinä et istuisi siinä, missä nyt istut, jollei pappilanneiti olisi puhunut sinun puolestasi ja sanonut, että hän luuli sinun kohtelevan minua hyvästi."
Nyt sulhanen vuorossaan vaikeni. Kun vieraat häntä vastapäätä aikoivat puhua hänen kanssaan, oli heidän pakko huutaa oikein kovasti, ennenkuin hän kuuli mitä he sanoivat.
Ei sitä voinut auttaa, että lähimmät pöydässä sen huomasivat. Hekin vaikenivat ja tulivat rauhattomiksi ja katsoivat vain pitkään morsiuspariin.
Mutta juuri samassa, kun kaikki näytti kaikkein tuskallisimmalta, kääntyi sulhanen morsiamen puoleen. "Jos sinä olet vain tämän asian vuoksi pahoillasi", sanoi hän, "niin voihan sen kai saada autetuksi. On minussa miestä järjestämään asiat siten, että mamseli Maija Liisa saa nähdä sinut morsiamena."
Morsian katsoi ihmeissään häneen ja huomasi, että hän oli vakavissaan.