Pitkä-Bengt otti nuijansa, jolla hän tavallisesti iski ketun tainnoksiin ja katsoi alas kuoppaan, mutta hän pudisti päätään ja kääntyi jälleen toisten puoleen.
Toinen Vetterin pojista laittoi suopungin nuorasta. Hän asettui kuopan reunalle ja laski suopungin toisen suden eteen. Jos hän saisi vain silmukan suden kaulaan, niin ei olisi mikään konsti saada sitä ylös hinatuksi.
Suopunki laskeutui yhä alemmaksi, se kosketti jo suden kuonoa eikä susi liikahtanutkaan. Mutta äkkiä susi heitti hiukan päätään ja haukahti. Kaksi hammasriviä välkähti ja silmukka putosi poikkipurtuna kuopan pohjalle.
Kaikki, jotka sen näkivät, hätääntyivät suuresti. Eipä ollut hauska ruveta sellaisen kanssa otteluun, joka yhdellä puraisulla sai nuoran poikki.
"Ei tässä muu auta, kuin ampua ne kuoppaan", sanoi pappi. "Me saamme kaivaa uuden kuopan ensi talveksi."
Nyt astui kuopan reunalle eräs mies, joka varhemmin oli pysytellyt toisten takana. Se ei ollut kukaan muu kuin Henriksbergin seppä, joka oli saapunut Loby'hyn edellisenä iltana heinää ostamaan. Mutta häätalossa oli ollut niin paljon yövieraita, etteivät he voineet tarjota hänelle siellä yöpaikkaa, ja Björn Hindriksson oli pyytänyt pappia ottamaan hänet pappilaan. No niin, yliskamari pappilan ullakolla oli aina kunnossa vieraita varten ja siellä hän oli maannut. Mutta nyt aamulla oli kaikkien ihmisten ajatukset olleet vain susissa, eikä kukaan ollut muistanut häntä.
Hän katsoi kuoppaan ja otti sitten käteensä Pitkän-Bengtin nuijan ja punnitsi sitä kädessään. Mutta ei kukaan luullut hänen sitä tekevän muuta kuin leikillä. Hän oli hyvin pitkä ja solakka eikä näyttänyt erittäin vahvalta. Kädet olivat kapeat ja valkoiset, eivät ne olleet lainkaan sepän käsien näköisiä. Ei tuossa miehessä näyttänyt olevan mitään erityistä pontta. Kun näki hänen silmänsä, niin tuli ajatelleeksi, että kaikki se suru, jota hän elämässä oli kokenut, oli varmaan kohonnut niihin, vaikkeivät kyyneleet olleet koskaan huuhtoneet sitä pois, ja kun hän liikkui, saattoi ymmärtää, että hän kantoi raskasta taakkaa, sillä hän oli hiljainen ja hidasliikkeinen niinkuin väsähtynyt ihminen ainakin.
Nyt hän kuunteli ääneti toisten miesten keskustelua, ja kun hän huomasi, kuinka neuvottomia he olivat, kiiruhti hän vielä kerran kuopan reunalle ja hyppäsi alas kaikkien villien petojen keskelle.
Ennenkuin kukaan ennätti mitään ajatellakaan, suhahti nuija. Kuului kumea isku. Toinen susista oli saanut iskun päähänsä, joka typerrytti sen kokonaan. Sitten seurasi toinen ja vielä kolmaskin. Toinen susi oli ennättänyt nousta pystyyn. Ensimäinen isku sattui sitä selkään, jotta se lyyhistyi kokoon. Sitten sattui kuolettava isku sitäkin päähän.
"Heittäkää nuora tänne!" huusi vieras toisille.