Pitkä-Bengt heitti suopungin hänelle. Hän kietoi sen ensin toisen suden kaulaan, sitten toisen ja sai ne ylös hinatuksi.
Nyt kettu oli saanut eloa itseensä. Se heittäytyi hyppien kuopan reunoja vasten, mutta vieras ei välittänyt siitä.
"Laskekaa portaat alas! Rengit saavat pitää huolta molemmista muista."
Kun hän tuli ylös, saattoi nähdä, kuinka hämmästyneitä kaikki olivat, sekä miehet että naisväki. He eivät sanoneet sanaakaan. Naiset olivat pelästyneet niin pahasti, kun hän hyppäsi kuoppaan, että he seisoivat vieläkin siinä ja vapisivat, ja miehet häpesivät hiukan, etteivät he itse olleet uskaltaneet sitä tehdä.
Mutta pappilanneiti astui vieraan luokse ja hänen silmänsä säkenöivät.
"Nyt minä olen kerrankin nähnyt oikean miehen", sanoi hän. "Sitä minä koko elämäni ajan olen toivonut."
Mies katsoi häneen surullisine silmineen. "Kaikki koko maailmassa", näyttivät ne puhuvan, "on vähäpätöistä ja turhaa, ja minä itse olen kaikista huonoin kaikista."
Mutta samalla kirkasti hyväntahtoinen hymy hänen kasvojaan.
"Minun mielestäni oli sääli ampua sudet ja pilata kuoppa", sanoi hän.