Eihän siinä oikeastaan ollut mitään surun syytä. Mutta olipa pappilanneiti sittenkin ollut kovin pahoilla mielin kaksi kokonaista viikkoa, kun hän ei voinut käsittää, mistä hän saisi hankituksi yhden taalarin.
Jospa hän vain olisi pyytänyt sitä isäkullalta heti häitten jälkeisenä aamuna, niinkuin hän oli aikonut! Mutta äitikulta oli torunut häntä sen johdosta, mitä hän oli sanonut sepälle, kun tämä nousi ylös ketunkuopasta. Eikä hän ollut nuhdellut häntä vain sen johdosta, mitä hän oli sanonut, mutta myöskin siksi, että hän tuolla tavalla oli hyökännyt suoraan vieraan luokse. Sehän oli näyttänyt aivan siltä, kuin hän olisi tahtonut lentää hänen kaulaansa. Milloin hän voisi päästä niin pitkälle, että hän osaisi käyttäytyä kuin siivo ihminen eikä kuin kaksitoista-vuotias tyttöletukka?
Tämän jälkeen hän ei tullut pyytäneeksi rahoja. Aivan mahdotonta oli tavata yksin isäkultaa, ja jos hän olisi puhunut siitä äitikullalle, niin siitä olisi vaan syntynyt jälleen melua ja hälinää.
Ikävä se sittenkin oli, että hän oli jättänyt asian myöhemmäksi, sillä seuraavana päivänä ei voinut olla kysymystäkään siitä, että hän olisi uskaltanut tuoda asiaa enää esille. Ensinkin oli äitikulta sattunut kuulemaan, että morsian ja sulhanen ja koko hääsaatto Loby'stä oli käynyt pappilassa. Se kävi aivan liiaksi hänen tunnolleen. Hän olisi varmaan pahastunut vieläkin enemmän, jos hän olisi saanut tietää, että Maija Liisa oli ollut niin vallaton ja antanut pois kokonaisen taalarin.
Mutta mitä kauemmin pappilanneiti oli puhumatta tästä lainasta, sitä ikävämpi oli tunnustaa isä- ja äitikullalle, että hän oli joutunut niin suureen velkaan. Ja lopulta hänen täytyi tunnustaa itselleen, ettei hän koskaan uskaltaisi pyytää heiltä rahaa. Ei siinä mikään auttanut. Hänen täytyi koettaa hankkia ne muualta.
Hän ajatteli tätä asiaa sekä ommellessaan lakanoita että maatessaan yöllä vuoteessaan. Sillä täytyihän hänen maksaa sepälle. Hän ei voinut kestää sitä häpeää, ettei hän voisi suorittaa velkaansa sille, joka niin ystävällisesti oli auttanut häntä.
Jospa hän olisi voinut matkustaa Anna Brogrenin luo! Mutta sitä oli mahdoton edes ajatella. Ei äitikulta koskaan päästäisi häntä sellaisen luo, joka rakasti häntä.
Mutta kenen muunkaan puoleen hän voisi kääntyä? Isoäiti oli yhtä köyhä kuin hän itse eikä hänellä ollut mitään muuta kuin minkä isäkulta antoi hänelle. Ja Ulla Moreus tuskin eläissään oli pitänyt taalaria kädessään.
Olipa hän nyt pahassa pulassa. Eihän hän voinut myöskään mennä kenen luo hyvänsä sanomaan, ettei hän uskaltanut pyytää isä- ja äitikullalta yhtä ainoaa taalaria.
Ollessaan aivan neuvoton iski hänen mieleensä, että hänellä oli täti, äidin sisar, elossa, joka ehkä voisi häntä auttaa. Voi kuitenkin! Kylläpä hänen täytyi nauraa ajatellessaan miltä täti näyttäisi, jos hän menisi häneltä rahoja pyytämään.