Ja nyt seuraa se, että Arild herran täytyy lähteä sotaan, ennenkuin Elsa rouva on ehtinyt häitä valmistaa. Ja hän joutuu vangiksi sodassa. Ja tuossa Tale neito nyt kirjoittaa Anders Bannerille, että Arild herra on vankina vieraalla maalla, ja nyt hän tulkoon pyytämään häntä. Ja tuossa Anders Banner ratsastaa Eriksholmaan, ja molemmat nuoret ovat polvillaan neidon äidin edessä.
Ei maksa vaivaa etsiä ihmisiä tämän takaa. Tällaiseen ei tarvita muuta kuin varjoja. Tämän vertaista voivat varjotkin aikaan saada.
Ja tuossa varjoneitomme. Nyt hän lankee nuoren valtiaan eteen polvilleen alati ja lakkaamatta kerjäten vapauttaan. Viimeisillä elonsa rippeillä antaa hän aina väriä tapauksille, joissa on osallisena, heittäen aina voimakkaamman, varmemman varjon kuin muut.
Tuossa hän rientää kotiaan kuninkaan armahdus kerallaan, tuossa kiiruhtavat pikalähetit Eriksholmasta häihin kutsumaan, tuossa vieraat kokoontuvat. Silloin, keskellä riemua, kuningas lähettää epuun. Vielä vuosi täytyy neidon odottaa Arild Urupia, sillä kuningas ei tahdo suostua siihen, että jotain vääryyttä tapahtuisi hänen uskolliselle soturilleen, tämän ollessa hänen palvelustoimissaan.
Kuinka tapausten jono on pitkä? Nyt matkaavat skoonelaiset herrat Ruotsiin kuningas Eerikin luo, joka pitää Arild Urupia vankina, ja rukoilevat että hänet päästettäisiin vapaaksi. Mutta kuningas ei siihen suostu. Vielä varjokuninkaanakin on hänellä entinen oikukas tahtonsa. Kukaan muuten ei ymmärrä miksi hän niin haluaa pitää Arildia vankina.
Ja Arild herra istuu vankityrmässä ja odottaa vapauttaan, ja neito istuu Eriksholman yrttitarhassa. Tällä tavoin pysähtyy tapausten hurja vauhti. Onpa kuin vinhasti viiltävä juna olisi seisautettu. Me saamme pysähtyä ihailemaan näköalaa mäenrinteeltä, saamme poimia kukkasia tien viereltä.
* * * * *
Ajattele, on Tale Thottin ja Anders Bannerin häiden edellinen ilta, ajatteles, on Tale Thottin viimeinen neito-ilta!
Ja ajatteles, että onnikin voi olla jotain hirvittävää, että se melkeinpä voi ilmaantua suruna, että se ahdistaa rintaa ja vihloo jäseniä, että se lamaa ja sekaannuttaa ja järkyttää perin juurin sielua.
Että onnikin saattaa olla niin ylen täydellinen ja ihana, että voisi toivoa jotakuta naarmua sen ihanuuteen, ryppyä sen kasvoihin.