"Etkö tahtoisi tanssia?" kysäsi Kirsti rouva.
"En, Kirsti rouva, en jaksa."
"Sinun pitäisi puhua tahi laulaa."
"Olen siihen liian iloinen, Kirsti rouva."
Hän vallan vavahteli ja oli kuin hurmautunut. Olipa kuin hän olisi hengittänyt tulen hehkua, joka oli pakahduttaa hänet, tai kuin hän olisi palanut sisällisesti. Hän piti Kirsti rouvaa lujasti kädestä ikäänkuin hakien hoivaa tuskilleen.
Kirsti rouva oli miltei levoton hänen vuokseen. Tale Thott oli tavallisesti kylmä, hänellä oli jäykkä asento ja sitkeän luja tahto. Hänen tapansa oli kävellä hiljaa, puhua matalalla äänellä. Hän oli kuten ne, joiden on täytynyt murtaa tiensä kovan vastarinnan kautta.
Kirsti rouva ei muutoin ollut Tale Thottin ystävä. Itse hän oli luikerteleva ankerias ja vetreä vitsas. Hän luikahti pois voimaihmisten parista. Tänä iltana hän liittäytyi rakkaudella tyttöön.
"Mikä sinun on, Tale Thott!" virkkoi Kirsti rouva, "kuinka olet noin uuten uupunut?"
"Se on vain onnesta, pelkästä onnesta, Kirsti rouva."
Neito nosti kädet silmilleen ja nyyhkytti. Vain pari lyhyttä kiivasta nyyhkettä, sitten hän puhkesi puhumaan.