Niin, sen Kirsti rouva kyllä oli kuullut. Niinhän se oli ollutkin, vakuutti Tale neito. Vaikein kaikista kärsimyksistä mitä hän oli kestänyt näinä vuosina, oli se, kun hän ei ollut tietänyt, tavoitteliko Anders Banner häntä muustakin syystä kuin vain vihastaan Arild Urupia kohtaan. Heistä oli tullut vihamiehet Skurupin markkinoilla härkäkaupan takia. Niin, noita härkiä, Kirsti rouva, pitikö hänen niitä rakastaa, vai vihata? Ne olivat hänen onnensa alkujuurena, ja kumminkin oli hän usein itkenyt itsensä uneen niiden tähden.
Kyllähän Kirsti rouva oli kuullut, että hän, Tale Thott muka olisi kopea ja ylpeä, mutta se ei ollut totta, kenelläkään ei ollut povessaan nöyrempää orjansydäntä. Kukaan ei ollut saanut alentua niin tomuun kuin hän. Ja juuri rakkauden tähden oli hänen täytynyt niin nöyrtyä.
Oli ollut joku aika hänen kihlauksensa jälkeen, ja he olivat Arild
Urupin kanssa olleet Skabersjössa häissä. Siellä oli myös ollut
Anders Banner.
Oi, oi. Tale Thott painoi molemmat kädet suullensa, suuteli sormiansa ja ojensi käsivartensa tuon kuutamoisen yön muistoa syleilläksensä. "Näin tein minä muinoin, kuin huokaillen ja toivotonna kuljin", hän sanoi. "Mutta ajatteles, Kirsti rouva, tänä yönä, huomenna! Nyt juomme häitä Eriksholmassa!"
Uudelleen vavahutti nyyhkytys häntä, uudelleen alkoi hän puhua. Arild Urup oli petoskaupalla vienyt Anders Bannerilta pari härkää ja Anders Banner oli vannonut ottavansa häneltä sen, joka on enemmän arvoista kuin monetkin härät. Siksi hän oli alkanut mielistellä häntä, Tale Thottia, kun he tapasivat toisensa Skabersjössa. Eipä siis ollut suurtakaan ilon aihetta, vai miltä Kirsti rouvasta näytti?
Ei ollut, se oli Kirsti rouvan vilpitöin ajatus.
Mutta se se oli sentään saanut Anders Bannerin katsoneeksi ja puhutelleeksi häntä. Muutoin ei tuo kuninkaan läänitysherra olisi vähintäkään huolinut hänen kaltaisestaan neidosta. Ja se tapaaminen se sentään oli antanut hänelle rohkeutta ruveta toivomaan pääsöä erilleen Arild herrasta ja tämän perästä hän oli ruvennut kerjäämään äidiltänsä vapautta hänestä.
Kirsti rouva varmaan arveli että hän oli menetellyt kuin hassu. Sanottiinhan että hän Anders Bannerin takia uhmaili Jumalaa vastaan, mutta sitä hän ei luullut tehneensä. Vaan koko sukuansa vastaan hän oli uhmaillut. Ja itse hän oli Arildin sotaan lähdettyä kirjoittanut ritarille että tämä tulisi pyytämään häntä puolisokseen. Ajatteles, hän oli ensiksi kirjoittanut! Uskoiko Kirsti rouva, että tällainen voi päättyä hyvin?
Kaikkialla hänen ympärillään oli hoettu hokemasta päästyä, että
Anders Banner ei häntä rakastanut, vaan ainoastaan tahtoi ryöstää
Arild Urupilta sen joka oli paria härkää arvokkaampi. Niin sanottiin
vielä tänäpäivänäkin. Kirsti rouva kai uskoi sen vielä tällä hetkellä.
Ja tyttö painoi teeskennellen Kirsti rouvan poskelle kasvonsa, jotka ilmaisivat olematonta surua ja teeskenneltyä levottomuutta. Sitten hän suoraan silmiin katsoen hymyili ja kiepsahutti Kirsti rouvaa tanssitanhuaa kohti. "Katsos, katsos, Kirsti rouva, nyt me juomme häitä Eriksholmassa."