Eikä tarvittukaan suuren suuria asioita meitä ilahduttamaan. Kukka tai joku lintu voi tuottaa meille hauskuutta moneksi tunniksi, puhumattakaan verhoojamehiläisestä. En voi koskaan unohtaa, miten sydämellisen iloiseksi se minut saattoi.
Mehiläinen oli ollut kuten tavallisesti takertuneena hämähäkin verkkoon, ja hämähäkki oli kuten ainakin päästänyt sen irti, mutta se varmaan oli ollut hyvin lujasti kiinni, niin että sen oli täytynyt pyöriä tavattoman kauan ja oli siksi hyvin väsynyt ja lannistunut pois lentäissään. Kumarruin katsomaan, oliko hämähäkin verkko hyvin vahingoittunut. Onneksi ei se ollut, mutta sen sijaan nökötti verkossa pieni keltainen toukka, pieni rihmanvahvuinen peto, joka oli oikeastaan vain leukoja ja kynsiä, ja minä pelästyin, todellakin pelästyin nähdessäni sen.
Enkö olisi tuntenut näitä toukohärän toukkia, jotka tuhansittain kiipeävät kukkasiin ja piiloutuvat niiden terien väliin? Enkö olisi tuntenut niitä ja ihaillutkin niitä maltillisia, älykkäitä loiseläjiä, jotka istuvat piilossa ja odottavat, vaikkapa viikkokausia, kunnes sattuu tulemaan mehiläinen, jonka mustankeltaiseen turkkiin ne voivat kätkeytyä? Ja enkö tuntisi sen viekasta tapaa, että juuri kun pieni kennonrakentaja on täyttänyt huoneensa hunajalla ja sen pinnalle laskenut munan, josta oikea hunajan ja kennon omistaja olisi kasvava, että se juuri silloin ryömii munalle, istuutuen sille kuin veneeseen, innokkaasti pidätellen itseään tasapainossa, ettei putoaisi hunajaan, johon se hukkuisi. Ja mehiläisen kattaessa sormustimen muotoista pesäänsä vihreällä katolla ja varovaisesti sulkiessa sinne pienokaisensa, repii häijy keltainen toukka terävillä leuoillaan auki munan ja syö sen sisällyksen, munan kuoren ollessa edelleen aluksena häntä itseään peloittavassa hunajajärvessä.
Mutta sitten tuo kapea, keltainen levy vähitellen kasvaa suureksi ja oppii uimaan hunajassa ja juo sitä, ja ajan jouduttua sukeutuu suuri lihava kovakuoriainen mehiläiskotelosta. Mutta varmastikaan ei tämä ollut pikkumehiläisen tarkoitus, ja kuinka näppärästi ja viisaasti kovakuoriainen oli käyttäytynytkin, ei se sittenkään ollut muuta kuin laiska loinen, joka ei sääliä ansainnut.
Voi mehiläiseni, oma ahkera pieni mehiläiseni, joka leijailet moinen keltainen kuokkavieras turkissasi! Mutta kun hämähäkki nyt oli pyöritellyt sinua, oli toukka kirvonnut irti ja pudonnut hämähäkin verkkoon, ja nyt tulikin tuo punakeltainen jättiläinen ja antoi sille piston myrkkykoukullaan ja muutti sen silmänräpäyksessä elottomaksi, sisällyksettömäksi luurangoksi.
Mutta kun pikku mehiläinen nyt palasi, oli sen surina kuin ylistyslaulu elämälle.
"Oi kaunis elämä", se sanoi. "Kiitos suuri siitä, että olen saanut osakseni hauskan työn ruusustoissa ja päivänpaisteessa. Kiitän sinua siitä että voin nauttia elämästä ilman pelkoa ja epäilystä. Hyvin tiedän, että hämähäkit väijyvät ja kovakuoriaiset varastavat, mutta minun osani on iloinen työ ja rohkea huolettomuus. Oi sinä ihana elämä, sinä suloinen olemassa-olo!"
UNTUVAINEN.
I.
Onpa kuin näkisin heidät, siinä maantietä ajaissaan.