"Kuulehan, Harmaaturkki", sanoi Karri yht'äkkiä, "mitä tarhakäärme tarkoittaa väittäessään, että sinä muka olet tappanut sen, jota hän enin rakasti?" — "Mistäs minä sen tietäisin?" sanoi Harmaaturkki. "Tiedäthän sinä, ettei minun tapanani ole koskaan ketään tappaa."
Kohta sen jälkeen he tapasivat ne neljä vanhaa hirveä. Ne tulivat hitaasti ja mietteissään kävellen toinen toisensa perässä. "Päivää!" huusi Harmaaturkki heille. — "Päivää", vastasivat hirvet. "Tahdoimme juuri tavata sinua, Harmaaturkki, neuvotellaksemme kanssasi metsästä."
"Se on nyt niin", sanoi Köyryselkä, "että olemme saaneet tietää, että on tapahtunut ilkityö täällä metsässä ja että koko metsä hävitetään sen tähden, että teko on jäänyt rankaisematta." — "Mikä ilkityö se on?" — "Joku on tappanut vaarattoman eläimen, jota ei ole voinut syödä. Sitä pidetään ilkityönä Rauhankorvessa." — "Kuka on tehnyt semmoisen ilkityön?" sanoi Harmaaturkki. — "Se taitaa olla joku hirvi, ja me kysyisimme nyt sinulta, tiedätkö kuka se mahtaa olla?" — "En minä tiedä", sanoi Harmaaturkki, "minä en ole koskaan kuullut puhuttavan hirvestä, joka olisi tappanut vaarattoman eläimen."
Harmaaturkki erosi vanhuksista ja vaelsi eteenpäin Karrin kanssa. Hän oli käynyt yhä äänettömämmäksi ja käveli pää hyvin riipuksissa. He tulivat kulkeneeksi Krylen, kyykäärmeen, ohi, ja käärme loikoi kalliopaadellaan. "Siinä menee Harmaaturkki, joka on hävittänyt metsän", sähähti Kryle, hän niinkuin kaikki muutkin. Nyt oli Harmaaturkin kärsivällisyys lopussa. Hän meni käärmeen luo ja nosti etujalkansa. "Aiotko tappaa minutkin, niinkuin tapoit sen vanhan tarhakäärmeen?" sanoi Kryle. — "Olenko minä tappanut tarhakäärmeen?" kysyi Harmaaturkki. — "Ensimmäisenä päivänä metsään tulosi jälkeen tapoit tarhakäärme Avuttoman akan", sanoi Kryle.
Harmaaturkki lähti nopeasti Krylen luota ja jatkoi matkaansa Karrin rinnalla. Yht'äkkiä hän pysähtyi. "Karri, minähän se olen tehnyt sen ilkityön. Olen tappanut vaarattoman eläimen. Metsä häviää minun tähteni." — "Mitä sinä sanot?" keskeytti hänet Karri. — "Sano sinä tarhakäärme Avuttomalle, että Harmaaturkki lähtee maanpakoon jo tänä yönä!" — "Sitä minä en koskaan sano", sanoi Karri. "Tuo maa tuolla pohjoisessa päin on hirville vaarallinen maa." — "Luuletko sinä, että minä voin jäädä tänne, koska olen saanut aikaan semmoisen onnettomuuden!" sanoi Harmaaturkki. — "Älähän nyt hätäile. Odotahan huomiseen, ennen kuin teet mitään!" — "Sinä itse olet opettanut minulle, että hirvet ja metsä ovat yhtä", sanoi Harmaaturkki ja sen sanottuaan hän erosi Karrista.
Karri meni kotiin, mutta tämä keskustelu oli saattanut hänet levottomaksi, ja jo seuraavana päivänä hän tuli taas metsään tapaamaan hirveä. Mutta hän ei löytänyt Harmaaturkkia mistään eikä etsinytkään häntä kauan. Hän ymmärsi, että Harmaaturkki oli uskonut tarhakäärmettä ja mennyt maanpakoon.
Kotimatkalla Karri oli niin pahalla tuulella, ettei sitä voi sanoin selittää. Hän ei voinut ymmärtää Harmaaturkkia, joka oli antanut tuon tarhakäärmeen, mokomankin, viekoitella itseään pois. Semmoista hullutusta hän ei ollut koskaan kuullut. Mitä tuo Avuton nyt mahtaisi?
Kävellessään näissä mietteissään Karri näki metsänvartijan seisomassa ja osoittelemassa puuhun. "Mitä sinä siinä katselet?" kysyi toinen mies, joka seisoi hänen vieressään. — "On tullut jokin tauti toukkiin", sanoi metsänvartija.
Karri hämmästyi sanomattomasti, mutta hän suuttui melkein vielä enemmän siitä, että tarhakäärmeellä oli ollut valta pitää sanansa. Nyt kai Harmaaturkki saa pysyä poissa iät kaiket, sillä tuo tarhakäärme ei varmaankaan kuole koskaan.
Juuri kun Karri oli enin suruissaan, pälkähti hänen päähänsä jotakin, joka häntä hiukan lohdutti. "Tuon käärmeen ei ehkä tarvitsekaan elää niin vanhaksi", ajatteli hän. "Ei se ehkä aina ole puun juuren alla piilossa. Jahka se on toimittanut pois toukat, niin kyllä minä tiedän, kuka sen hengiltä puraisee."