"Oli hirveän hyvä, että tapasin sinut. Sinä ehkä voit sanoa minulle, kuka on tappanut tämän tarhakäärmeen." — "Se oli tuo kivi, jonka minä vyörytin häntä vastaan", sanoi poika ja kertoi, miten kaikki oli käynyt. "Se oli reipas teko semmoisen teoksi, joka on niin pieni kuin sinä", sanoi korppi. "Minulla on täällä metsässä näillä seuduin ystävä, joka ilostuu kovasti, kun saa kuulla, että tarhakäärme on tapettu, ja minä tekisin sinulle kernaasti vastapalveluksen." — "Kertokaa sitten minulle, miksi olette niin iloisia tarhakäärmeen kuolemasta!" sanoi poika. — "Se on pitkä juttu", sanoi korppi. "Et sinä jaksa sitä kuunnella."
Mutta poika sanoi kyllä jaksavansa, ja nyt kertoi korppi koko tarinan Karrista ja Harmaaturkista ja tarhakäärmeestä ja Avuttomasta. Kun hän oli lopettanut, istui poika hetkisen aikaa äänetönnä ja tuijotti eteensä. — "Kiitän sinua", sanoi hän sitten. "Saatuani kuulla tämän on minusta kuin ymmärtäisin metsää paremmin kuin ennen. Mahtaneeko suuresta Rauhankorvesta olla enää mitään jäljellä?" — "Suurin osa on kyllä turmeltunut", sanoi Bataki. "Puut ovat niinkuin kulon polttamat. Ne on kaadettava, ja kestää kauan, ennen kuin tästä metsästä tulee semmoinen kuin se oli." — "Tuo käärme on ansainnut kuolemansa", sanoi poika, "mutta onko mahdollista, että hän oli niin viisas, että voi lähettää taudin toukkiin." — "Ehkä hän tiesi, että ne tavallisesti sairastuvat sillä tavalla", sanoi Bataki. — "Niin, saattaahan olla, mutta kyllä minun täytyy sanoa, että viisas eläin se sittenkin oli."
Poika oli ääneti ja korppi hyppäsi kiveltä ja riensi rantaan. Siellä olivat kaikki hanhet nousseet vedestä ja seisoivat ja puhelivat vanhan koiran kanssa, joka oli niin heikko ja raihnainen, että hänen olisi luullut voivan kaatua kuolleena maahan millä hetkellä hyvänsä.
"Siinä on Karri", sanoi Bataki pojalle. "Anna hänen nyt ensin kuulla, mitä villihanhilla on hänelle kerrottavaa! Sitten sanomme me hänelle, että tarhakäärme on kuollut."
He riensivät lähemmä ja kuulivat, kuinka Akka puhui Karrille. "Se tapahtui viime vuonna, kun me olimme kevätmatkallamme", sanoi johtajahanhi. "Olimme lentäneet Yksi, Kaksi ja minä eräänä aamuna Taalainmaan Siljanista ja kuljimme suurten rajametsäin yli Taalainmaan ja Helsinglandin välillä. Emme nähneet allamme mitään muuta kuin ruskeaa havumetsää. Lunta oli vielä paksulti puiden välissä, joet olivat jäässä, siellä täällä vain jokin musta suvanto, ja joen rannoilta oli lumi osaksi sulanut. Tuskin näimme ainoatakaan kylää tai taloa, ainoastaan harmaita karjamajoja, jotka ovat autioina talven aikana. Siellä täällä luikerteli kaitaisia metsäteitä, joita pitkin ihmiset talvella olivat ajaneet hirsiä. Jokien varsilla oli suuria hirsikasoja.
"Lentäessämme näimme yht'äkkiä kolme metsästäjää alhaalla metsässä. Ne hiihtivät, ja niillä oli kahlekoirat matkassaan ja puukot vyöllä, mutta ei pyssyjä. Oli kova hankiainen, ja ne eivät seuranneet luikertelevia metsäteitä, vaan hiihtivät suoraan eteenpäin. Näytti siltä kuin ne olisivat hyvin tienneet, minne niiden oli mentävä löytääkseen sen, jota etsivät.
"Lensimme korkealla ja näimme koko metsän allamme. Kun olimme keksineet metsästäjät, teki mielemme ottaa selkoa riistasta. Aloimme lentää edestakaisin ja tähystellä puiden väliin. Näimme silloin tiheässä pensaikossa kuin suuria sammaltuneita kiviä. Ne eivät kuitenkaan olleet oikein kivien näköisiä, sillä niiden päällä ei ollut lunta.
"Me laskeusimme nyt nopeasti alas ja istahdimme keskelle vesaikkoa. Silloin liikahtivat nuo kivilouhut. Siinä oli kolme hirveä lepäämässä metsän hämärässä: härkä ja kaksi lehmää. Härkä liikahti kuullessaan meidän tulomme; ja se tuli meitä vastaan. Se oli suurin ja komein eläin, minkä milloinkaan olimme nähneet. Mutta kun hän huomasi, että ne, jotka olivat hänet herättäneet, olivat vain mitättömiä villihanhia, laskeutui hän takaisin levolle. 'Älkäähän asettuko nukkumaan, vaari!' sanoi minä hänelle. 'Paetkaa niin pian kuin voitte! Metsässä on metsämiehiä, ja ne hiihtävät suoraan tänne teidän makuupaikallenne.'
"'Kiitoksia paljon, hanhimuori', sanoi hirvi ja minusta näytti, kuin hän olisi ollut nukkumaisillaan puhuessaan, 'mutta te kai tiedätte, että me hirvet olemme rauhoitettuja tähän aikaan vuodesta. Nuo metsämiehet ovat kai lähteneet ketunajoon.'
"'Metsä on täynnä ketunjälkiä, mutta metsämiehet eivät olleet niistä tietävinäänkään. Uskokaa minua! Nyt ne tulevat tänne teitä tappamaan. Niillä ei ole pyssyjä, ainoastaan keihäät ja puukot, sentähden että ne eivät uskalla ampua metsässä tähän aikaan vuodesta.'