Ainoa, joka nousi, oli vanha hevonen, joka hyvin hiljaa astui häntä kohti.
Isäntä meni yht'äkkiä aivan sanattomaksi. Hän tunsi hevosen jo käynnistä. Hän valaisi sitä lyhdyllä, ja hevonen tuli ja laski päänsä hänen olkapäälleen.
Ja isäntä alkoi hyväillä sitä. "Heppaseni, heppaseni!" sanoi hän. "Kylläpä ovat sinua pahoin pidelleet! Minä ostan sinut takaisin. Sinun ei tarvitse enää koskaan lähteä tästä talosta. Saat elää niinkuin tahdot. Nuo muut, jotka olet ottanut mukaasi, saavat jäädä tänne, mutta tule sinä minun kanssani talliin. Nyt minä voin antaa sinulle kauroja niin paljon kuin jaksat syödä tarvitsematta ottaa varkain. Ethän sinä vielä taida olla aivan pilalla. Sinusta tulee vielä kirkonmäen korein hevonen. Heppaseni! Niin, heppaseni!"
XXV
JÄIDENLÄHTÖ
Torstaina huhtikuun 28. p:nä.
Seuraavana päivänä oli kirkas ja kaunis ilma. Tuuli tosin aika navakasti lännestä, mutta siitä vain iloittiin, sillä se kuivatti teitä, jotka olivat aivan vetelöityneet eilisestä ankarasta sateesta.
Hyvään aikaan seuraavana päivänä smoolantilaislapset, Oosa hanhipaimen ja Pikku Matti tulivat kävellen Sörmlannista Närkeen vievää maantietä. Tie noudatteli Jelmarin eteläistä rantaa, ja lapset kulkivat ja katselivat jäätä, joka vielä peitti suurimman osan järveä. Aamuaurinko valaisi jäätä, eikä se näyttänyt mustalta ja ikävältä, kuten kevätjää tavallisesti näyttää, vaan helotti valkeana ja houkuttelevana. Se oli kuivaa ja lujaa, niin pitkälle kuin silmä kantoi. Sadevesi oli jo valunut reikiin ja rakoihin tai imeytynyt itseensä jäähän. He eivät nähneet muuta kuin mitä kauneimman jääkuoren.
Oosa hanhipaimen ja Pikku Matti olivat matkalla pohjoista kohti eivätkä voineet olla ajattelematta, että heiltä säästyisi monta askelta, jos he voisivat oikaista suuren järven poikki, sensijaan että kiertäisivät sen ympäri. He kyllä tiesivät, että kevätjää on vaarallista, mutta tämähän näytti aivan turvalliselta. He näkivät, että se rannasta oli monen tuuman paksuista. Tiekin siinä näkyi, ja he voivat seurata sitä, ja toinen ranta näytti olevan niin lähellä, että he arvelivat voivansa kulkea yli tunnissa.
"Tule, niin koetetaan!" sanoi Pikku Matti. "Kun vain varomme astumasta avantoihin, niin kyllä se onnistuu."