Peukaloinen oli seurannut pieniä tyttöjä tupaan ja pysytellyt piilossa pimeässä nurkassa. Ei kestänyt kauan, ennen kuin hän huomasi ladon avaimen pistävän esiin isännän taskusta. "Kun isäntä ajaa ulos lapset, silloin minä sieppaan avaimen ja livistän", ajatteli hän.
Mutta nytpä ei lapsia ajettukaan ulos, ja Peukaloinen istui nurkassa eikä voinut käsittää, mikä nyt neuvoksi.
Äiti puhui kauan poikansa kanssa, ja kuta kauemmin hän puhui, sitä rauhallisemmaksi kävi poika, ja viimein hän istui siinä kasvoillaan kaunis ilme ja näytti ihan kuin toiselta ihmiseltä. Hän hyväili yhä vanhaa kuihtunutta kättä.
"Niin, nyt kai voimme mennä levolle", sanoi äiti nähdessään, että poika oli rauhoittunut. — "Ei", sanoi tämä ja nousi nopeasti, "minä en voi vielä mennä levolle. On vielä yksi vieras, jolle minun täytyy antaa yösija tänä yönä."
Hän ei sanonut sen enempää, vaan heitti nopeasti takin ylleen, sytytti lyhdyn ja meni ulos. Ulkona tuuli ja oli yhtä kylmä kuin äsken, mutta kun hän tuli porstuan rappusille, alkoi hän hyräillä. Hän ajatteli, mahtaisiko hevonen tuntea hänet ja olisiko siitä ehkä hauskaa päästä vanhaan talliinsa.
Kulkiessaan pihan poikki hän kuuli oven paukahtelevan tuulessa. "Se on tuo ladon ovi, joka on taas auennut", ajatteli hän ja meni sitä sulkemaan.
Kohta hän seisoi ladon ovella ja aikoi juuri panna sen lukkoon, kun oli kuulevinaan kahinaa sisästä.
Se johtui siitä, että poika oli livahtanut ulos samalla kun hän ja heti juossut ladon luo, minne oli jättänyt elukat. Mutta ne eivät olleetkaan enää sateessa. Ankara tuulenpuuska oli temmannut auki ladon oven ja auttanut niitä pääsemään katon alle. Mutta nyt isäntä oli kuullut kahinan, joka syntyi pojan juostessa latoon.
Hän katsoi lyhdyn valossa latoon ja näki, että lattia oli täynnä nukkuvia eläimiä. Ei näkynyt ainoatakaan ihmistä. Elukat eivät olleet sidotut, vaan olivat paneutuneet sinne tänne olkien päälle.
Hän suuttui moisesta omavaltaisuudesta ja alkoi huutaa ja meluta herättääkseen nukkuvat ja ajaakseen ne ulos. Mutta elukat lepäsivät liikkumattomina niinkuin eivät olisi ollenkaan aikoneet antaa häiritä itseään.