Hjälstavikin lahdella on lakeat rannat ja matala vesi ja siinä on paljon ruohoja, kuten Tookernissa. Se ei ole läheskään niin suuri kuin tuo kuuluisa lintujärvi, mutta se on hyvä lepopaikka lentäville linnuille, koska se on ollut rauhoitettuna monta vuotta. Siinä näet asuu suuri joutsenkansa ja lähellä olevan vanhan kuninkaan kartanon Ekolsundin omistaja on kieltänyt kaiken metsästyksen lahdessa, etteivät joutsenet häiriintyisi ja pelästyisi.
Kun villihanhet laskeutuivat Hjälstavikiin, olivat kaikki siellä asustavat joutsenet itäisellä rannalla, jossa niillä oli paras tuulen suoja. Koko päivän olivat joutsenet olleet työssä rakentamassa pesiään vesikasvien varsista ja juurista, mutta illan hämärtyessä he olivat kokoontuneet huvittelemaan ja leikkimään.
Heitä oli monta sataa, ja he olivat asettuneet arvojärjestykseen: nuoret ja kokemattomat ulommaiseen kehään, vanhat ja viisaat sisemmäksi. Sisimpänä oli Päivärinta, joutsenten kuningas, ja Lumivalko, joutsenten kuningatar, jotka olivat kaikkia muita vanhemmat ja joista useimmat muut polveutuivat.
Päivärinta ja Lumivalko voivat kertoa niistä päivistä, jolloin heidän heimonsa joutsenia ei vielä elänyt kesyttöminä missään koko Ruotsissa, vaan ainoastaan kesyinä linnojen vallihaudoissa ja kanavissa. Mutta sitten muuan joutsenpari oli karannut vankeudesta ja asettunut Hjälstavikiin, ja niistä kahdesta polveutuivat kaikki ne joutsenet, jotka siellä nyt asuivat. Nyt oli kesyttömiä joutsenia monessa Määlarin lahdessa samoin kuin Tookernissa ja Hornborgajärvessä. Kaikki nämä uudisasukkaat olivat tulleet Hjälstavikistä, ja siellä asuvat joutsenet olivat hyvin ylpeitä siitä, että heidän sukunsa sillä tavalla levisi järvestä järveen.
Villihanhet olivat tulleet laskeutuneiksi läntiselle rannalle, mutta kun Akka näki, missä joutsenet olivat, lähti hän heti kohta uimaan heitä kohti. Hjälstavikissä ovat Päivärinta ja Lumivalko mielestään isäntäväkeä; he pahastuvat kovin, jolleivät ne muuttolinnut, jotka tahtovat levätä lahdessa, tule heitä tervehtimään ja pyytämään yösijaa.
Lähestyessään joutsenia Akka pysähtyi ja kääntyi katsomaan, uivatko hanhet suorassa linjassa ja yhtä suurten välimatkojen päässä toisistaan. "Uikaa nyt reippaasti ja kauniisti!" sanoi hän. "Älkää katsoko joutsenia kuin ette koskaan ennen olisi nähneet mitään niin kaunista, älkääkä välittäkö siitä, mitä he teille sanovat!"
Ei ollut Akka ensi kertaa tervehtimässä vanhaa joutsenherrasväkeä, ja tämä oli aina ottanut hänet vastaan sillä kunnioituksella, jota niin paljon matkustellut ja arvossa pidetty lintu kuin Akka on oikeutettu saamaan. Mutta Akkaa ei ollut koskaan miellyttänyt uida kaikkien niiden joutsenien lomitse, jotka olivat noiden kahden ympärillä. Ei koskaan tuntenut hän olevansa niin pieni ja harmaa kuin sattuessaan joutumaan joutsenien keskeen, ja ainahan niistä joku tuli maininneeksi sanan pari harmaista ja köyhistä. Mutta viisainta oli olla semmoisesta välittämättä ja kiiruhtaa vain ohi.
Tällä kertaa näytti kaikki käyvän aivan tavattoman hyvin. Joutsenet vetäytyivät hiljaisesti syrjään, ja villihanhet uivat näiden suurten valkoiselle välkkyvien lintujen reunustamaa kujaa pitkin. Oli hyvin kaunista katsella, miten he kelluivat siinä ja levittivät siipensä kuin purjeiksi näyttäytyäkseen vieraille oikein edukseen. He eivät tehneet ainoaakaan huomautusta, ja Akka oli oikein ihmeissään. "Päivärinta on varmaan saanut tietää heidän tyhmyyksistään ja sanonut heille, että heidän pitää käyttäytyä kohteliaasti", ajatteli johtajahanhi.
Mutta juuri kun joutsenet tällä tavoin koettivat parhaansa mukaan käyttäytyä siivosti, he huomasivat valkoisen hanhikukon, joka ui viimeisenä hanhirivissä. Silloin kulki hämmästyksen ja harmin kohahdus koko seurueen läpi; ja samassa oli hieno käytöskin tipotiessään.
"Mitä ihmettä?" huudahti yksi heistä. "Aikovatko villihanhet hankkia itselleen valkoisia höyheniä?"