"Niin, äiti sanoi", alkoi mummo ja istuutui kivelle lasten viereen, "äiti sanoi, että kauan, kauan sitten oli Uplanti Ruotsin köyhin ja vähäpätöisin maakunta. Ei siinä ollut muuta kuin laihoja savipeltoja, joihin oli siroteltu pieniä matalia kivimäkiä, ja lienee niitä monessa paikassa vielä tänäkin päivänä, vaikk'emme me, jotka asumme täällä Määlarin rannoilla, niitä näe.
"No niin, mistä lieneekään johtunut, joka tapauksessa on varmaa, että täällä oli köyhää ja surullista. Uplannista tuntui siltä, että muut maakunnat katselivat häntä kuin mitäkin hylkyä, ja sellainen alkaa lopulta harmittaa. Eräänä päivänä hän suuttui ja sydäntyi oloonsa ja elämäänsä, heitti repun selkäänsä ja otti kepin käteensä ja lähti kerjäämään niiltä, joilla oli paremmat päivät.
"Uplanti kulki ensin etelää kohti aina Skooneen asti; ja sinne tultuaan hän alkoi valittaa köyhyyttään ja pyytää maata. 'Eihän tässä enää tiedä mitä antaa millekin kerjäläiselle', sanoi Skoone. 'Mutta annahan olla! Olen tässä juuri kaivanut pari lantakaivoa. Saat ottaa muutamia turpeita kaivon reunalta, mikäli niistä on sinulle hyötyä.'
"Uplanti kiitti ja otti ja meni sitten Länsi-Göötanmaalle. Sielläkin hän ruikutti köyhyyttään ja pyysi maata. 'Maata en sinulle anna', sanoi Länsi-Göötanmaa. En anna minä kenellekään kerjäläiselle palaakaan lihavista pelloistani. Mutta sinä voit saada jonkin pienen jokeni, joita on täällä tasangollani, jos sinulle siitä on vähänkin hyötyä.'
"Uplanti kiitti ja otti vastaan ja poikkesi nyt Hallantiin. Siellä hän alkoi uudelleen valitella köyhyyttään ja pyytää maata. 'Minä en ole rikkaampi kuin sinäkään', sanoi Hallanti, 'ja sentähden ei minun pitäisi sinulle antaa mitään. Mutta sinä voit vääntää maasta joitakin kivimäkiä ja viedä mennessäsi, jos luulet sen kannattavan.'
"Uplanti kiitti ja otti ja ponnisteli Bohuslääniä kohti Siellä hän sai poimia säkkiinsä niin monta alastonta karia kuin mieli teki. 'Eiväthän nämä juuri miltään näytä, mutta ne ovat hyvät olemassa tuulen suojana', sanoi Bohuslääni. 'Niistä voi olla sinulle hyötyäkin, koska olet kotoisin meren rannalta kuten minäkin.'
"Uplanti oli kiitollinen kaikesta siitä mitä sai; eikä hän hylkinyt mitään, vaikka joka paikasta sai vain semmoista, jota muut eivät luulleet tarvitsevansa. Vermlanti heitti hänelle vähän kallioperäistä maata. Vestmanlanti antoi muutamia harjujaan. Itä-Göötanmaa lahjoitti palan jylhää Kolmårdenia, ja Smoolanti poimi pyytäjän säkin täyteen soita ja kiviraunioita ja kanervakankaita.
"Sörmlanti ei tahtonut antaa muuta kuin pari Määlarin lahtea, ja Taalainmaa ajatteli samalla tavalla, ettei sopinut antaa maata, mutta lupasi Uplannille palasen Taalainjokea.
"Viimeksi hän sai Närkeltä muutamia vesiperäisiä niittyjä Jälmarin rannalta, ja nyt oli Uplanti saanut säkkinsä niin täyteen, ettei hän enää uskonut olevan tarpeellista mennä edemmäksi.
"Tultuaan kotiinsa ja poimittuaan esiin kaikki mitä oli kerännyt, oli Uplanti omasta mielestäänkin saanut kauhean paljon tyhjää rojua, ja hän huokasi haikeasti eikä oikein ymmärtänyt, kuinka voisi käyttää hyödykseen kaikkia näitä lahjoja.