Ylioppilas oli edellisenä päivänä kokenut niin monenmoista, että hän melkein oli tullut välinpitämättömäksi siitä, mitä hänelle tapahtui. Hän ei pelästynyt eikä hämmästynyt, vaan hänestä oli aivan luonnollinen asia, että peukaloinen oli tullut saamaan vähän ruokaa.
Hän laskeutui takaisin vuoteeseensa sammuttamatta lamppua ja katseli pikkaraista, silmät sirrallaan. Tämä oli nyt asettunut kirjepainimen päälle ja istui siinä ylen tyytyväisen näköisenä ja syödä maiskutteli ylioppilaan illallisen tähteitä. Näkyi selvästi, että hän venytteli syömistään niin pitkälle kuin mahdollista. Hän istui ja pyöritteli silmiään ja maiskautteli kieltään joka palan lomassa. Kuiva leivänkannikka ja kuiva juustonkuori olivat hänelle harvinaisia herkkuja.
Ylioppilas ei tahtonut häiritä häntä hänen syödessään, mutta kun vieras ei näyttänyt jaksavan enempää, hän alkoi puhella hänen kanssaan.
"Hoi!" hän sanoi. "Mikäs sinä olet miehiäsi?"
Poika säpsähti ja juoksi ikkunaa kohti, mutta huomatessaan ylioppilaan makaavan hiljaa vuoteessaan ajamatta häntä takaa hän pysähtyi. "Minä olen Niilo Holgerinpoika Västra Vemmenhögistä", hän sanoi, "ja minä olen ihminen, minä yhtä hyvin kuin sinäkin, mutta minut on loihdittu tontuksi, ja siitä pitäen minä olen matkustellut villihanhien seurassa."
"Sepä merkillistä", sanoi ylioppilas ja alkoi kuulustella poikaa, kunnes sai tietää melkein kaiken, mitä tämä oli kokenut kotoa lähdettyään.
"Sinulla on hyvät päivät", sanoi ylioppilas. "Ollapa sinun housuissasi ja matkustella ja heittää huolet hiiteen!"
Bataki seisoi ulkona ikkunalaudalla ja ylioppilaan sanottua tämän napautti nokallaan ikkunaan. Poika ymmärsi, että hän tahtoi huomauttaa häntä siitä, ettei vain myöhästyisi, kun ylioppilas ehkä sanoo ne oikeat sanat. "Et sinä taitaisi vaihtaa osia minun kanssani", sanoi poika. "Se, joka on ylioppilas, ei tahtone olla mitään muuta."
"Sitä samaa ajattelin minäkin tänä aamuna herätessäni", sanoi ylioppilas. "Mutta kunpa vain tietäisit mitä minulle on tapahtunut tänä päivänä. Olen ihan mennyttä miestä. Olisi aivan varmasti parasta, jos saisin matkustaa pois villihanhien seurassa."
Poika kuuli taas Batakin napauttavan ikkunanruutuun, ja hänen päätään huimasi ja sydäntään kouristi, sillä kuuluihan melkein siltä kuin ylioppilas tulisi lausumaan oikeat sanat.