Hetken kuluttua he olivat lentäneet suuren talon yli, jossa emännällä näkyi olleen leipomus sinä päivänä. Hän oli nyt asettanut vastapaistettuja kakkuja laudalle jäähtymään ja seisoi itse vieressä vartioimassa niitä kissoilta ja koirilta.
Kotka oli laskeutunut pihan yläpuolelle, mutta ei ollut uskaltanut mennä ottamaan ihan emännän edestä. Hän oli lennellyt epäröiden sinne ja tänne. Pari kertaa hän oli ollut kattojen tasalla, mutta sitten hän taas oli kohonnut.
Mutta nyt oli emäntä huomannut kotkan. Hän oli nostanut päätään ja seurannut häntä silmillään. "Tuopa käyttäytyy kummallisesti", oli hän sanonut. "Näyttää kuin sen tekisi mieli minun vehnäpulliani."
Nainen oli kaunis, kookas ja vaaleaverinen, ja hänen kasvonsa olivat iloiset ja avomieliset. Hän oli nauranut sydämensä pohjasta, ottanut pelliltä pullan ja pitänyt sitä ilmassa päänsä päällä. "Kun tahtonet, niin tule ottamaan!" oli hän sanonut.
Kotka ei ollut ymmärtänyt hänen sanojaan, mutta oli oitis oivaltanut, että emäntä tahtoi antaa hänelle leivän. Nuolen nopeudella hän oli ampaissut leipää kohti, tarttunut siihen ja paennut taas takaisin korkeuteen.
Kun poika oli nähnyt kotkan pitävän leipää kynsissään, oli hänelle tullut vedet silmiin. Osaksi hän oli itkenyt siitä ilosta, että pääsi näkemästä nälkää, mutta häntä oli myös liikuttanut se, että emäntä oli antanut leipänsä julmalle petolinnulle.
Ja nyt istuessaan siinä hongan latvassa hän saattoi palauttaa muistiinsa tuon kookkaan, vaaleaverisen naisen juuri semmoisena kuin hän oli ollut seisoessaan pihamaalla ja ojentaessaan leipää ilmaan.
Tuo nainen oli kyllä tiennyt linnun olevan kotkan, rosvon, jota ihmisten oli tapana laukauksin tervehtiä, ja hän oli kai nähnyt hänen selässään olevan kummallisen olennonkin, mutta hän ei ollut ajatellut, ketä ne olivat, vaan oitis ymmärrettyään niiden olevan nälkäisiä antanut heille osan makeasta leivästään.
"Jos minä kerran tulen takaisin ihmiseksi", ajatteli poika, "niin minä lähden ja haen käsiini tuon kauniin naisen tuon suuren joen varrelta ja kiitän häntä siitä, että hän oli meille niin hyvä."
Metsävalkea