Syödessään vielä aamiaistaan poika tunsi yks'kaks' savun hajua pohjoisesta päin. Hän kääntyi heti sinnepäin ja näki pienen savupatsaan kuin valkoisen usvan nousevan eräältä metsäharjulta; ei lähimmältä, vaan sen takaiselta. Oli hiukan kummallista nähdä savua metsässä, mutta saattoihan siellä olla karjamaja, ja tytöt kai keittivät aamukahviaan.
Oli ihmeellistä, kuinka tuo savu lisääntyi ja levisi. Se ei voinut tulla mistään karjamajasta, mutta ehkä oli metsässä hiilenpolttajia. Skansenilla hän oli nähnyt hiilimajan ja hiilihaudan, ja hän oli kuullut, että niitä oli näissä metsissä. Mutta hiilenpolttajathan taisivat tehdä työtään enimmäkseen syksyllä ja talvella.
Savupilvi suureni hetki hetkeltä. Nyt tupruili sitä koko vuorenselänteeltä. Ei ole mahdollista, että hiilihaudasta tulee niin paljon savua. Se mahtoi olla jonkinlainen tulipalo, sillä suuri joukko lintuja lähti lentoon ja muutti lähimmälle harjulle. Sekä haukat että metsot ja muut linnut, jotka olivat niin pieniä, ettei niitä voinut tuntea, pakenivat paloa.
Pieni valkoinen savupatsas oli kasvanut raskaaksi, valkoiseksi pilveksi, joka vyöryi harjun rinnettä alas ja painui laaksoon. Pilvestä lenteli kipinöitä ja nokihiutaleita, ja silloin tällöin näkyi punainen liekki savun keskellä. Siellä oli syttynyt mahtava tulipalo, sen näki kaikesta. Mutta mikä ihme siellä paloi? Ei suinkaan siellä voinut olla mitään suurta taloakaan metsän peitossa.
Eikä tuo tuommoinen savun paljous voinut tulla yhdestä talosta. Nyt ei tullut savua ainoastaan harjulta; myöskin alhaalta laaksosta, jota poika ei voinut nähdä sentähden, että se oli lähimmän harjun peitossa, tuprusi savua. Tulipalon vallassa ei saattanut olla mikään muu kuin metsä.
Oli vaikea uskoa, että tuore, vihreä metsä saattoi palaa, mutta kyllä se sittenkin paloi. Mutta jos todellakin metsä paloi, silloin tuli ehkä joutuisi hänenkin luokseen? Ei se tosin näyttänyt kovin luultavalta, mutta hyvä kuitenkin olisi, jos kotka tulisi pian takaisin. Olisi parasta päästä pois tästä. Jo savun hajukin, jota hänen täytyi hengittää, häntä kiusasi.
Oli kauheaa tuo tuommoinen rätinä ja pauke, joka nyt yht'äkkiä alkoi kuulua. Se tuli lähimmältä harjulta.
Siellä oli ylinnä korkea petäjä, juuri semmoinen kuin se, missä hän istui. Se oli niin korkea, että se pisti esiin yli muiden puiden. Äsken se oli helottanut korean punaisena aamuvalossa, nyt kimmeltelivät kaikki neulaset ja puu syttyi palamaan. Niin kauniilta se ei kyllä koskaan ennen ollut näyttänyt, mutta nytpä se saikin viimeistä kertaa näyttää kauneuttaan. Petäjä oli harjulla ensimmäinen puu, joka syttyi palamaan, eikä ollut mahdollista ymmärtää, kuinka tuli oli voinut päästä sen kimppuun. Oliko se lentänyt punaisin siivin vai oliko se madellut sinne maata myöten kuin käärme? Niin, sitä ei voinut sanoa, mutta siinä se nyt kuitenkin oli. Koko honka suitsusi kuin risukokko.
Kas niin! Nyt tuprahteli valkoista savua monesta paikasta. Metsävalkea oli kyllä sekä lintu että käärme. Se voi sekä heittäytyä ilmojen halki pitkät matkat että hiipiä maata myöten. Se sytytti koko harjun palamaan samalla haavaa.
Linnuille tuli kiire lähtö. Ne lehahtivat ylös savun sisästä kuin suuret nokihiutaleet, lensivät laakson poikki ja tulivat sille harjulle, missä poika istui. Kissapöllö istui hänen viereensä honkaan ja aivan hänen päänsä päälle asettui kanahaukka. Ne olisivat olleet vaarallisia naapureita jonakin toisena päivänä, mutta nyt ne eivät katsahtaneet häneen päinkään. Ne vain tuijottivat tuleen eivätkä nähtävästi voineet ymmärtää, mikä metsälle oli tullut. Näätäkin kipaisi hongan latvaan, asettui oksan viimeiselle huipulle ja katseli palavaa metsäkukkulaa kirkkain silmin. Ihan näädän vieressä istui orava, mutta ne eivät näkyneet huomaavan toisiaan.