Sairaanhoitajatar meni johtajan huvilasta hökkelikaupunkiin kertomaan Oosalle, ettei asioita voikaan järjestää aikomusten mukaisesti, mutta hän teki sen raskain sydämin, sillä hän tiesi kyllä hyvin, mitä nuo hautajaiset merkitsivät lapsirukalle. Tiellä hän tapasi pari työmiehen vaimoa ja kertoi surunsa. He sanoivat heti, että heistä johtaja oli oikeassa. Ei sovi, että kerjäläispojan vuoksi puuhataan semmoista komeutta. Kyllähän tyttöä tietysti on sääli, mutta onhan liikaa, että lapsi saa niin komentaa ja määrätä. Oli oikein hyvä, ettei siitä tullut mitään.
Vaimot menivät sitten kukin omalle haaralleen ja levittivät tietoa asiasta. Kohta tiesivät kaikki hökkelikaupungista kaivoskammareihin saakka, että Matille ei tulekaan isoja hautajaisia. Ja kaikki myönsivät heti, että se oli oikein. Koko Malmivaaralla oli vain yksi ainoa, joka oli toista mieltä, ja se oli Oosa hanhityttö.
Sairaanhoitajattarella oli tosiaan ollut vaikea hetki puhuessaan hänelle asiasta. Oosa ei ollut itkenyt eikä voivotellut, mutta hän ei ollut tahtonut taipua. Hän sanoi, että koska hän ei ollut pyytänyt johtajalta mitään apua, ei tällä siis ollut mitään tekemistä tässä asiassa. Ei hän voinut kieltää Oosaa hautaamasta veljeään, niinkuin sisar tahtoi.
Vasta sitten, kun useita vaimoja oli tullut hänen luokseen sanomaan, etteivät he tahdo tulla hautajaisiin, kun johtaja on sitä vastaan, hän ymmärsi, että hänen oli saatava lupa johtajalta.
Oosa hanhityttö oli hetken vaiti, sitten hän nousi nopeasti istualtaan. "Minne sinä menet?" kysyi sairaanhoitajatar. — "Minun pitää kaiketi mennä puhumaan johtajan kanssa", sanoi Oosa. — "Et suinkaan sinä kuvittele, että hän taipuu sinun tahtoosi", sanoivat vaimot. — "Luulen Pikku Matin toivovan, että menisin", sanoi Oosa. "Johtaja ei ehkä ole koskaan kuullut puhuttavan, mikä hän oli miehiään."
Oosa hanhityttö laittautui nopeasti kuntoon ja oli pian matkalla johtajan luo. Mutta nyt on muistettava, että tuntuu ihan uskomattomalta, että lapsi koettaa taivuttaa johtajaa, Malmivaaran mahtavinta miestä, siitä, mitä tämä kerran oli päättänyt. Ja sekä sairaanhoitajatar että toiset naiset eivät voineet olla seuraamatta häntä vähän matkan päässä nähdäkseen, olisiko hänellä rohkeutta mennä perille.
Oosa hanhityttö kulki keskellä tietä, ja hänessä oli kulkiessaan jotakin, joka sai ihmiset kääntymään ja katsomaan hänen jälkeensä. Hän kulki niin totisena ja arvokkaana kuin nuori neitonen, joka menee ensi kertaa pyhälle ehtoolliselle. Päässä hänellä oli suuri, musta silkkihuivi, jonka hän oli perinyt äidiltään, toisessa kädessä hänellä oli kokoonkääritty nenäliina ja toisessa korillinen puuleluja, jotka Pikku Matti oli tehnyt.
Kun tiellä leikkivät lapset näkivät hänen tulevan, he juoksivat hänen luokseen ja huusivat: "Minne sinä menet?" Mutta Oosa ei vastannut. Hän ei edes kuullut, että he olivat kysyneet häneltä. Hän kulki vain eteenpäin. Ja kun lapset yhä kysyivät ja juoksivat hänen perässään, tarttuivat naiset heitä käsivarteen ja pysähdyttivät heidät. "Antakaa hänen mennä!" sanoivat he. "Hän menee johtajan luo pyytämään, että saisi isot hautajaiset veljelleen, Pikku Matille." Silloin lapsetkin kauhistuivat sitä, että hän uskalsi ryhtyä niin rohkeaan tekoon, ja pieni parvi seurasi perässä nähdäkseen, miten kävisi.
Tämä tapahtui kuuden aikaan iltapäivällä, silloin kun työt päättyvät kaivoksissa, ja kun Oosa oli kulkenut kappaleen matkaa, tuli useita satoja työstään kiiruhtavia miehiä häntä vastaan. He eivät muuten katsoneet oikealle tai vasemmalle, mutta kohdattuaan Oosan huomasivat jotkut heistä, että jotakin tavatonta oli tekeillä, ja he kysyivät häneltä, mitä se oli. Oosa ei vastannut sanaakaan, mutta toiset lapset huusivat äänekkäästi, mitä hän aikoi tehdä. Silloin se oli muutamista työmiehistä niin rohkea teko lapsen teoksi, että he lähtivät mukaan nähdäkseen, miten hänelle kävisi.
Oosa meni konttorirakennukseen, jossa johtajan oli tapana istua tähän asti. Kun hän tuli eteiseen, avautui ovi, ja johtaja seisoi hänen edessään hattu päässä ja keppi kädessä valmiina menemään päivälliselle asuntoonsa. "Ketä sinä tahdot puhutella?" hän kysyi nähdessään tyttösen, joka tuli niin juhlallisena silkkihuiveineen ja kokoonkäärittyine nenäliinoineen. — "Minä tahdon puhua johtajan itsensä kanssa", sanoi Oosa. — "Vai niin, no tule sitten sisään!" sanoi johtaja ja meni huoneeseen. Hän jätti oven auki, sillä hän ei voinut kuvitella, että tytöllä olisi mitään pitkällistä asiaa. Siksi kävi niin, että ne, jotka olivat tulleet Oosa hanhitytön mukana ja nyt seisoivat eteisessä ja portailla, saivat kuulla, mitä sisällä konttorissa sanottiin.