Tultuaan sisälle oikaisihe Oosa hanhityttö ensin, työnsi huivinsa taaksepäin ja katseli johtajaa pyörein lapsensilmin, jotka olivat niin totiset, että sydämeen koski. "Se on nyt niin, että Matti on kuollut", sanoi hän, ja ääni vapisi niin, että hän ei päässyt pitemmälle.
Mutta nyt ymmärsi johtaja, kenen kanssa hän puhui. "Vai niin, vai sinä olet se tyttö, joka tahtoo toimeenpanna ne suuret hautajaiset", hän sanoi ystävällisesti. "Luovu sinä siitä, lapsi. Se tulee sinulle liian kalliiksi. Jos minä olisin saanut kuulla siitä aikaisemmin, olisin heti estänyt sen."
Tytön kasvot värähtivät, ja johtaja luuli hänen rupeavan itkemään, mutta sen sijaan hän sanoi: "Minä kysyisin, saanko minä kertoa johtajalle jotakin Pikku Matista?"
"Minä olen jo kuullut teidän elämäkertanne", sanoi johtaja hiljaisella ja ystävällisellä tavallaan. "Älä sinä luule, etten sääli sinua. Minä vain tahdon sinun parastasi."
Silloin Oosa hanhityttö suoristautui vielä enemmän ja sanoi kovalla, selvällä äänellä: "Siitä lähtien kun Matti oli yhdeksänvuotias, ei hänellä ole ollut isää eikä äitiä, vaan hänen on täytynyt elättää itsensä aivan kuin aikaihminen. Hän on pitänyt itseään liian hyvänä kerjäämään yhtä ainoaa ateriaa; hän on aina tahtonut maksaa puolestaan. Hän sanoi aina, että miehen ei sovi kerjätä. Hän on kulkenut maaseudulla ja ostanut munia ja voita, ja hän hoiti ostokset yhtä hyvin kuin vanha kauppamies. Hän ei ole koskaan hävittänyt mitään, eikä hän koskaan ole piilottanut penniäkään; hän on aina antanut minulle kaikki. Pikku Matilla oli työtä mukanaan pellolla, kun hän oli hanhia paimenessa, ja hän oli ahkera kuin aikamies. Skoonen talonpojat lähettivät aina suuria rahamääriä Matin mukana hänen kulkiessaan talosta taloon, sentähden että he tiesivät voivansa luottaa häneen kuin itseensä, niin että ei ole oikein sanoa, että Pikku Matti oli vain lapsi, sillä niitä on paljon suuria — — —"
Johtaja seisoi ja katseli lattiaan, eivätkä hänen kasvonsa värähtäneetkään, ja Oosa hanhityttö vaikeni, sillä hän luuli, ettei hänen puheensa vaikuttanut tähän mitään. Kotona ollessa hänestä oli tuntunut, että hänellä oli niin paljon sanomista Pikku Matista, mutta nyt se näytti hänestä niin vähältä. Kuinka hän saisi johtajan ymmärtämään, että Pikku Matti ansaitsisi yhtä kunnialliset hautajaiset kuin aikaihminen?
"Katsokaa, minähän tahdon kustantaa hautajaiset itse — — —", sanoi
Oosa ja sitten hän taas oli vaiti.
Silloin nosti johtaja katseensa ja katsoi Oosa hanhityttöä silmiin. Hän mittasi häntä ja punnitsi häntä niinkuin täytyy osata sen, jolla on paljon ihmisiä alaisinaan. Ja hän ajatteli, että tyttö oli kadottanut vanhempansa ja sisaruksensa, mutta seisoi kuitenkin tuossa murtumattomana, ja että hänestä kyllä tulisi kunnon ihminen. Eikä hän enää halunnut lisätä toisen kuormaa, sillä voisi sattua, että siitä tulisi se oljenkorsi, joka murtaisi hänet. Hän ymmärsi, mitä tyttö oli tehnyt, kun oli uskaltanut tulla puhumaan hänen kanssaan. Hän oli kyllä rakastanut tuota veljeä enemmän kuin mitään muuta. Sellaista rakkautta ei saa palkita kiellolla.
"Lienee parasta että saat tehdä niinkuin tahdot", sanoi johtaja.