Siihen lopetti Bataki kertomuksensa. Mutta nyt oli niin, että poika oli huomannut, ettei korppi koskaan puhunut mitään ilman jotakin erikoista tarkoitusta, ja kuta kauemmin hän kuunteli korpin puhetta, sitä enemmän hän vaipui ajatuksiinsa. "Minkä tähden sinä kerroit minulle tuon tapauksen?" hän kysyi. — "Se johtui vain mieleeni, kun tässä katselin Sonfjälletiä", vastasi korppi.

He kulkivat nyt edelleen Jusnania pitkin, ja noin tunnin kuluttua he olivat saapuneet Kolsättin kylään, joka on aivan Helsinglannin rajalla. Täällä laskeutui korppi maahan pienen majan läheisyyteen. Siinä ei ollut ikkunaa, ainoastaan luukku. Lakeistorvesta nousi savua ja kipinöitä ja huoneesta kuului kovaa taontaa. "Nähdessäni tuon pajan", sanoi korppi, "tulin ajatelleeksi, että sinä et ole mahtanut koskaan kuulla puhuttavan, että ennen muinoin oli Härjedalissa ja nimenomaan tässä kylässä niin hyviä seppiä, että niiden vertoja ei ollut koko maassa." — "Ehkä sinä muistat niistäkin jonkin jutun", sanoi poika. — "Olenhan minä kuullut", sanoi Bataki, "että ennen vanhaan asui ja eleli Härjedalissa seppä, joka kutsui kilpasille naulan tekoon kaksi muuta mestaria, toisen Taalainmaasta, toisen Vermlannista. Nuo kolme seppää tapasivat toisensa täällä Kolsättissa. Taalalainen alkoi. Hän takoi tusinan nauloja niin tasaisia, sileitä ja teräviä, ettei kukaan olisi osannut tehdä parempia. Hänen jälkeensä tuli Vermlannin seppä. Hänkin takoi tusinan nauloja, jotka olivat aivan erinomaisia, ja sen lisäksi hän oli saanut ne valmiiksi puolta lyhyemmässä ajassa kuin taalalainen. Kun kilpailun arvostelijat näkivät tämän, he sanoivat Härjedalin sepälle, ettei hänen maksanut vaivaa koettaakaan, sillä ei hän voisi takoa parempia kuin taalalainen eikä nopeammin kuin vermlantilainen. 'En minä antaudu. Eiköhän tässä vielä voi näyttää taitoaan jollakin kolmannellakin tavalla', sanoi härjedalilainen. Hän pani raudan alasimelle käyttämättä sitä ensin ahjossa, takoi sen lämpimäksi ja pyöräytti naulan toisensa perästä tarvitsematta hiiliä ja palkeita. Ei kukaan ollut nähnyt sepän käyttelevän vasaraa taitavammin ja Härjedalin seppä julistettiin maan etevimmäksi sepäksi."

Bataki vaikeni, mutta poika vaipui vielä enemmän mietteihinsä. "Mitähän sinä oikeastaan tarkoitat kertoessasi minulle kaikesta tästä", hän sanoi. — "Johtuihan vain mieleeni tuo juttu, kun näin tuon vanhan pajan", sanoi Bataki välinpitämättömästi.

Matkamiehet kohosivat taas ilmaan, ja korppi vei pojan etelään päin Lillherdalin pitäjään, joka on Taalainmaan rajalla. Siellä hän laskeutui metsittyneelle kummulle, joka oli harjun laella. "Etpä taida tietää, mikä on tämä kumpu, jolla seisot?" sanoi Bataki. Pojan täytyi myöntää, ettei tiennyt. — "Se on hautakumpu", sanoi Bataki. "Se on luotu siihen miehen muistoksi, jonka nimi oli Härjulf ja joka ensiksi asettui Härjedaliin ja alkoi viljellä maata." — "Sinulla on ehkä jokin juttu hänestäkin?" sanoi poika.

"En ole kuullut hänestä mitään muuta kuin että hän lienee ollut norjalainen. Ensin hän oli norjalaisen kuninkaan palveluksessa, mutta riitaantui tämän kanssa niin, että hänen oli paettava maasta. Hän lähti silloin sen ruotsalaisen kuninkaan luo, joka asui Upsalassa, ja rupesi hänen palvelukseensa. Mutta jonkin ajan kuluttua hän pyysi kuninkaan sisarta vaimokseen, ja kun kuningas ei tahtonut antaa hänelle niin ylhäistä morsianta, hän pakeni tytön kanssa. Hän oli nyt ajanut asiansa niin, ettei voinut asua Norjassa eikä Ruotsissa, ja ulkomaille hän ei tahtonut muuttaa. Mutta jokin keino kai tässä pitää keksiä, hän ajatteli ja lähti palvelijoineen ja aarteineen pohjoista kohti halki Taalainmaan, kunnes saapui niille suurille metsäseuduille, jotka ovat Taalain rajan takana. Sinne hän asettui, rakensi taloja ja raivasi maata ja oli niin muodoin ensimmäinen, joka asettui asumaan tälle seudulle."

Kuultuaan tämän jutun vaipui poika vielä enemmän mietteihinsä. "Minä en ymmärrä, mitä sinä tarkoitat näillä jutuillasi", hän sanoi vielä kerran. Bataki ei vastannut ensin mitään, kääntelihän vain päätään ja siristeli silmiään. "Koska olemme tässä kahden kesken", hän sanoi lopulta, "niin kysyn sinulta muuatta asiaa. Oletko milloinkaan ottanut oikein selkoa siitä, mitä ehtoja se haltija, joka muutti sinut, pani sinun ihmiseksi tulemisellesi?" — "En ole kuullut puhuttavan muista ehdoista kuin siitä, että minun on vietävä valkoinen hanhikukko vahingoittumattomana Lappiin ja sieltä takaisin Skooneen." — "Niinpä niin", sanoi Bataki, "minä arvasin sen, sillä kun viimeksi tapasimme, puhuit sinä niin ylpeästi siitä, ettei ollut mitään sen rumempaa kuin pettää ystävä, joka luottaa sinuun. Sinun pitäisi tiedustella Akalta tuosta ehdosta. Sinähän tiedät, että hän kävi sinun kotonasi puhumassa haltijan kanssa." — "Akka ei ole sanonut minulle siitä mitään", sanoi poika. — "Hän kai ajatteli, että sinun on parempi olla tietämättä, miten haltijan sanat sattuivat. Hän tahtoo tietysti auttaa sinua enemmän kuin Martti hanhikukkoa." — "On merkillistä, miten sinä aina saat minut levottomaksi ja pahalle tuulelle", sanoi poika. — "Se voi kyllä näyttää siltä", sanoi korppi, "mutta tällä kertaa minä luulen sinun tulevan kiittämään minua siitä, että sanon haltijan sanojen kuuluneen niin, että sinä saat tulla ihmiseksi, jos voit tuoda Martti hanhikukon kotiin niin, että äitisi saa panna hänet teurastuspenkille."

Poika kavahti pystyyn. "Tuo nyt ei voi olla muuta kuin sinun ilkeitä keksintöjäsi!" hän huusi. — "Kysy Akalta itseltään", sanoi Bataki. "Tuollapa tuo näkyykin tulevan koko laumansa kanssa. Älä nyt unohda sitä, mitä olen kertonut sinulle tänään! On kyllä keinoja, kuinka kaikista vaikeuksista päästään, kunhan niitä vain keksitään. On hauska nähdä, kuinka sinä olet onnistuva."

XLVIII

VERMLANTI JA DAL

Keskiviikkona lokakuun 5. p:nä.