Ja saariston linnut olivat näennäisesti yhtä rauhallisia kuin ihmiset. Jyrkän vuoriseinän päällä oli istunut ja nukkunut parvi merimetsoja, ne lähtivät toinen toisensa perästä lentoon kaitaisilta kalliohyllyiltään ja lensivät verkalleen kalastuspaikoilleen. Lokit olivat tulleet pois mereltä ja käyskentelivät maissa kuin mitkäkin varikset.
Mutta yht'äkkiä muuttui kaikki. Lokkilauma lähti kiireesti lentoon eräältä pellolta ja puhaltautui etelään päin semmoista vauhtia, että villihanhet tuskin ehtivät kysyä, minne heillä oli matka; vielä vähemmän oli lokeilla aikaa vastata. Merimetsot kohosivat vedestä ja seurasivat lokkeja raskaasti lentäen. Delfiinejä liukui meren pinnalla kuin pitkiä, mustia sukkulaisia, ja eräältä litteältä karilta hivuttelihe veteen joukko hylkeitä lähtien etelää kohti.
"Mitä on tekeillä? Mitä on tekeillä?" kysyivät villihanhet ja saivat viimeinkin vastauksen eräältä allilta. "Sillit ovat saapuneet Marstrandiin. Sillit ovat saapuneet Marstrandiin."
Mutta eivät ainoastaan linnut ja merieläimet olleet liikkeellä. Ihmisetkin lienevät jollakin tavoin saaneet sanan siitä, että ensimmäiset suuret silliparvet olivat saapuneet saaristoon. Kalastajakylien liukkailla kivillä juoksenteli kansaa sikin sokin. Kalaveneet pantiin kuntoon. Pitkät sillinuotat kannettiin varovasti veneisiin. Naiset sovittivat niihin ruokatavaroita ja öljyvaatteita. Miehet tulivat huoneista pihalle niin kiireesti, että vasta ulkona vetivät takin päälleen.
Pian olivat salmet täynnä ruskeita ja harmaita purjeita ja veneestä veneeseen sateli iloisia huudahduksia ja kysymyksiä. Nuoria tyttöjä seisoi kalliolla tupien takana heiluttamassa lähteneille hyvästiksi huivejaan. Luotsit seisoivat tähystämässä ja olivat niin varmoja siitä, että heitä kohta kutsutaan lähtemään, että jo olivat vetäneet merisaappaat jalkaansa ja laittaneet purtensa kuntoon. Vuonoista tuli pieniä höyrylaivoja kuljettaen tyhjiä tynnöreitä ja laatikoita. Talonpojat olivat heittäneet perunakuokkansa menemään ja laivanrakentajat olivat rientäneet tiehensä veistämöiltään. Vanhat ahavoituneet merikapteenit eivät olleet voineet jäädä kotiin, vaan olivat lähteneet höyrylaivoissa etelään saadakseen olla edes näkemässä sillinpyyntiä.
Ei kestänyt kauan, kun villihanhet jo olivat Marstrandissa. Silliparvet tulivat lännestä päin ja kulkivat Hamneskärin majakan ohi maata kohti. Marstrandin ja Pater-Noster-karien välisellä vuonolla liikkuivat kalastajaveneet kolmisin. Kalastajat tiesivät, että missä vesi tummeni ja pieniä, lyhyitä laineita alkoi väreillä, siinä sillit liikkuivat, ja siihen he varovasti laskivat pitkät nuottansa, soutivat ne ympyrälle, lappoivat sisään ala-ainan niin että sillit olivat kuin äärettömän suuressa haavissa, vetivät ja lappoivat uudelleen, kunnes kehä pieneni ja välkkyvät kalat tulivat näkyviin nuotan pohjasta.
Toiset venekunnat olivat ehtineet niin pitkälle, että niillä oli veneet laitoja myöten kalaa täynnä. Kalastajat seisoivat polviaan myöten kaloissa ja kiiltelivät sillin suomuksissa sadelakista öljytakin liepeisiin.
Sitten oli vastatulleita nuottueita, jotka purjehtivat edestakaisin ja etsivät sillejä, ja toisia, jotka suurella vaivalla olivat saaneet nuotan lasketuksi, mutta joiden täytyi nostaa se tyhjänä. Kun veneet olivat täynnä, menivät toiset kalastajat suurten vuonolla olevien höyrylaivain luo ja möivät saaliinsa, toiset lähtivät Marstrandiin ja purkivat kuormansa laivasillalle. Siellä olivat sillinsiivoojat jo aloittaneet työnsä pitkien pöytien ääressä, sillit pantiin tynnöreihin ja laatikkoihin, ja koko katu oli sillinsuomusten peitossa.
Oli siinä elämää ja liikettä. Ihmiset olivat kuin huumauksissaan tästä meren hopeasta, jota he ammensivat aalloista, ja villihanhet lensivät monta kertaa Marstrandin ympäri, jotta poika oikein saisi kaikkea katsella.
Pian hän kuitenkin pyysi, että lähdettäisiin pois. Hän ei sanonut, miksi hän tahtoi pois, mutta sitä ei kai ollut vaikea arvata. Kalastajien joukossa oli paljon kaunista ja komeaa väkeä. Siellä oli rotevia rohkeasilmäisiä miehiä ja ne olivat pelottoman ja uljaan näköisiä, jommoisia kaikki pojat tahtoisivat olla suuriksi tultuaan. Sentähden heitä ei ollut kovinkaan hauska katsella sen, jolla ei itsellään ollut koskaan toivoa kasvaa silliä pitemmäksi.