V
SUURI KURKITANSSI KULLABERGIN VUORELLA
Tiistaina maaliskuun 29. p:nä.
On myönnettävä, että vaikka Skoonessa on monta komeata rakennusta, ei ole ainoatakaan, jolla olisi niin kauniit seinät kuin vanhalla Kullabergilla.
Kullabergin vuori on pitkä ja loiva. Se ei suinkaan ole mikään suuri ja mahtava vuori. Leveällä vuorikatolla on metsiä ja peltoja ja jokin kanervakangas. Siellä täällä kohoaa pyöreitä kanervakukkuloita ja alastomia vuoren nystyröitä. Siellä ylhäällä ei ole kaunista eikä muutenkaan merkillistä, siellä on samannäköistä kuin millä muulla ylängöllä tahansa Skoonessa.
Se joka kulkee vuoren keskitse vievää maantietä ei voi olla tuntematta pientä pettymystä. Mutta jos hän sattuu poikkeamaan tieltä ja menemään vuoren kupeelle ja katsomaan alas jyrkänteiltä, silloin hän yht'äkkiä huomaa niin paljon katsottavaa, että tuskin tietää, kuinka ennättäisi sitä kaikkea katsella.
Sillä seikka on se, että Kullaberg ei seiso maalla tasankojen ja laaksojen keskessä, niinkuin muut vuoret, vaan on karannut mereen niin pitkälle kuin on suinkin vain voinut päästä. Ei ole pienintäkään kaistaletta maata vuoren alla suojelemassa sitä meren aalloilta, vaan ne ulottuvat aina vuoren seiniin saakka ja ne voivat kuluttaa ja muodostaa niitä mielensä mukaan.
Senpä tähden vuoren seinät kohoavat siinä niin runsaasti koristeltuina kuin meri ja sen apulainen tuuli suinkin voivat taiteilla. Siellä on jyrkkiä rotkoja, syvälle vuoren kylkiin uurretuita, ja mustia kallioniemiä, jotka ovat kuluneet kiiltäviksi tuulen niitä alinomaa piestessä. Siellä on yksinäisiä kalliopilareita, jotka nousevat suorina vedestä, ja pimeitä luolia ahtaine sisäänkäytävineen. Siellä on kohtisuoria alastomia jyrkänteitä ja pehmoisia lehtoisia rinteitä. Siellä on pieniä niemiä ja pieniä lahtia ja pieniä mukulakiviä, joita jokainen aalto kalistelee rantaa vasten. Siellä on komeita kallioportteja, veden yli kaareutuvia, siellä on teräviä kiviä, joita valkoinen vaahto alinomaa huuhtelee, ja toisia, jotka kuvastuvat mustan vihreään, liikkumattomaan tyyneen veteen. Siellä on hiidenkirnuja, vuoreen koverrettuja, ja valtavia halkeamia, jotka houkuttelevat matkamiestä tunkeutumaan vuoren syvyyteen aina Kullamiehen luolaan saakka.
Ja ylös ja alas kaikkia näitä rotkoja ja kallioita luikertelee pensaita ja köynnöksiä. Puita kasvaa siellä myös, mutta tuulen voima on niin suuri, että puiden täytyy muuttua köynnöksiksi voidakseen pysyä kiinni jyrkänteissä. Tammet matavat maata pitkin, ja niiden lehdet ovat niiden päällä kuin ahdas holvi, ja pitkärunkoiset pyökkipuut seisovat rotkoissa kuin suuret lehtimajat.
Nämä merkilliset vuorenseinät sekä aava, sininen meri ja kimmeltävä, voimakas ilma tekevät Kullabergin niin rakkaaksi ihmisille, että he suurissa parvissa menevät sinne niin kauan kuin kesää kestää. Vaikeampi on sanoa, mikä sen tekee niin houkuttelevaksi eläimille, että he joka vuosi kerääntyvät sinne suureen leikkikokoukseen. Mutta se on tapa, jota on noudatettu aina ammoisista ajoista, ja jos tahtoisi selittää, miksi juuri tämä paikka ennen muita kaikkia valittiin kokouspaikaksi, niin olisi pitänyt olla mukana jo silloin, kun ensimmäinen meren aalto murtui vaahdoksi Kullabergia vasten.