"'Niin, tästä tulee karu ja hallanarka maa', sanoi Herra, 'sitä ei voi auttaa.'"
Kun Pikku Matti oli ehtinyt kertomuksessaan näin pitkälle, otti Oosa hanhityttö sanat hänen suustaan. "Minä en voi sietää, Pikku Matti, että sinä sanot Smoolannissa olevan niin kurjaa", sanoi hän. "Sinähän et ollenkaan muista, kuinka paljon siellä on hyvää maata. Ajattele vain Mören kihlakuntaa Kalmarin salmen rannalla! Onkohan missään niin hedelmällistä viljaseutua? Siellä on peltoa pellon vieressä, aivan niinkuin täällä Skoonessakin. Siellä on niin hyvää maata, etten minä tiedä, mitä siinä ei voisi kasvaa."
"Enhän minä sille mitään mahda", sanoi Pikku Matti, "minä vain kerron, mitä olen muilta kuullut."
"Ja minä olen kuullut monen sanovan, että kauniimpaa rannikkoa kuin Tjustin rannikko ei ole missään. Ajattele vain niitä niemiä ja saaria ja herraskartanoita ja lehtoja!" — "Niin, se on kyllä totta se", myönsi Pikku Matti. "Ja etkö muista", jatkoi Oosa, "opettajan sanoneen, että niin kaunista seutua kuin se palanen Smoolantia, joka on eteläpuolella Vetterin järveä, ei ole koko Ruotsissa? Ajattelehan vain sitä kaunista järveä ja niitä keltaisia rantavuoria ja Grennaa ja Jönköpingiä tulitikkutehtaineen ja Munksjötä, ja ajattele Huskvarnaa ja kaikkia niitä laitoksia siellä!" — "Niin, se on kyllä totta se", sanoi Pikku Matti vielä kerran. — "Ja ajattele Visingötä, Pikku Matti, ja sen raunioita ja sitä tammimetsää ja kaikkia muistoja! Ajattele sitä laaksoa, jossa Emån joki juoksee, ja kaikkia niitä kyliä ja puuhiomoita ja sahoja ja puusepäntehtaita!" — "Niin, se on kaikki totta se", sanoi Pikku Matti ja näytti oikein huolestuneelta.
Mutta yht'äkkiä hän oli katsahtanut ylös. "Kylläpä me olemme aika pöllöjä", hän sanoi. "Kaikki tuohan on Meidän Herramme luomassa Smoolannissa, siinä osassa maata, joka oli jo valmis, ennen kuin Pyhä Pietari ryhtyi työhön. Sehän on niinkuin olla pitääkin, että siellä on kaunista ja komeaa. Mutta Pyhän Pietarin Smoolannissa on kaikki uusi sen näköistä kuin sadussa kerrotaan, eikä ole kumma, että Herra tuli murheelliseksi nähtyään sen. Pyhä Pietari ei kuitenkaan menettänyt rohkeuttaan; hän koetti lohduttaa Herraa. 'Älähän pane tuota niin pahaksesi!' hän sanoi. 'Odotahan vain, kunnes minä ennätän luoda ihmisiä, jotka voivat viljellä ja raivata peltoja kivimäkiin!'
"Silloin loppui viimeinkin Herran kärsivällisyys, ja hän sanoi: 'Ei, sinä saat mennä Skooneen, josta minä olen tehnyt hyvän ja helposti viljeltävän maan, ja luo sinä skoonelainen, mutta smoolantilaisen tahdon minä itse luoda.' Ja silloin Herra loi smoolantilaisen ja teki hänestä vikkelän ja tyytyväisen ja iloisen ja ahkeran ja yritteliään ja kunnollisen sitä varten, että hän voisi hankkia itselleen toimeentulonsa köyhässä maassaan."
Nyt vaikeni Pikku Matti, ja jos Niilo Holgerinpoikakin olisi ollut vaiti, niin olisi kaikki käynyt hyvin, mutta hän ei mitenkään voinut olla kysymättä, kuinka Pyhä Pietari oli onnistunut luodessaan skoonelaisen?
"Niin, sanohan itse", sanoi Pikku Matti ja näytti niin pilkallisen näköiseltä, että Niilo Holgerinpoika karkasi hänen kimppuunsa lyödäkseen häntä. Mutta Matti oli vain pieni poika, ja Oosa hanhityttö, joka oli vuotta vanhempi, juoksi heti auttamaan häntä. Vaikka tyttö olikin lauhkealuontoinen, hän lennähti ylös kuin leijona heti kun joku yritti koskea veljeen. Mutta Niilo Holgerinpoika ei tahtonut tapella tytön kanssa; hän käänsi heille selkänsä ja lähti tiehensä, eikä mennyt sitten noiden pienten smoolantilaisten luo koko sinä päivänä.