Klara Gulla koetti nyt karkoittaa äidin surumielisyyttä niinkuin hän oli ennenkin tehnyt.
»Älkää pilatko tätä hetkeä minulta, äiti!» sanoi hän. »Olenhan minä jälleen kotona. Tulkaa, niin nostamme matka-arkut sisään ja katsomme mitä niissä on! Siellä on ruokatavaroita. Me panemme toimeen kestit, kunnes isä tulee kotiin.»
Klara Gulla meni auttamaan matkatavaroita alas kärryiltä, mutta Katrina ei seurannut hänen mukanaan.
Klara Gulla ei ollut kysynyt isän vointia. Hänen mieleensä ei muuta juolahtanut, kuin että Janne kävi työssä Fallassa, niinkuin ennenkin. Katrina tiesi, että hänen oli pakko kertoa Klara Gullalle, miten asian laita oli, mutta hän siirsi sen yhä tuonnemmaksi. Pikku tytön mukana oli sittenkin tullut raittiita tuulahduksia tupaan. Hän ei tahtonut heti paikalla hävittää hänen iloaan, kun hän nyt kerrankin oli kotona.
Sillä aikaa kuin Klara Gulla auttoi tavaroita alas kärryiltä, huomasi hän, että kuusi, seitsemän lasta lähestyi veräjää ja kurkisti pihalle. He eivät sanoneet mitään, nauroivat vain, osoittivat häntä sormella ja juoksivat tiehensä.
Mutta hetken kuluttua he palasivat jälleen ja tällä kertaa heidän mukanaan oli pieni ukko, joka oli kellastunut ja käpristynyt kokoon, mutta kulki sittenkin suorana, pää taaksepäin heitettynä ja astua kopisteli aivan kuin sotilas.
»Onpas tuo lystikäs ukko», sanoi Klara Gulla ajomiehelle, juuri kuin tämä lapsilauman saattamana tunkeutui pihalle. Klara Gullalla ei ollut vähintäkään aavistusta siitä, kuka tuo ukko oli, mutta eihän hän voinut olla panematta huomiota mieheen, jolla oli niin paljon koruja. Päässä hänellä oli korkea nahkahattu, jossa suuri höyhentöyhtö rehenteli, ja kaulassa sekä pitkin rintaa riippui jäykästä kultapaperista tehdyissä ketjuissa tähtiä ja ristejä. Näyttipä siltä, kuin hänellä olisi ollut kultainen kaulus.
Lapset eivät pysytelleet enää vaiti, vaan huusivat: »Keisarinna, keisarinna!» niin paljon kuin kerkesivät. Ukko raiska ei koettanut edes hillitä heitä. Hän astui eteenpäin, ikäänkuin nuo huutavat ja nauravat lapset olisivat muodostaneet hänen kunniavartionsa.
Kun joukko oli ennättänyt aivan tuvan ovelle, huudahti Klara Gulla ja pakeni Katrinan luo.
»Kuka se on?» sanoi hän näyttäen kovin pelokkaalta. »Onko se isä? Onko hän tullut hulluksi?»