Kaiken keisarikomeutensa hän oli riisunut yltään. Keppi ja nahkahattu eivät olleet seuranneet mukana järven pohjaan, ja vedessä pahvitähdet olivat kai liuenneet. Hän istui siellä vanhassa kuluneessa takissaan tyhjin käsin. Mutta sen sijaan ei hänessä ollut enää mitään väärää eikä naurettavaa. Nyt hän oli vain voimakas ja peloittava.
Täydellä syyllä hän oli nimittänyt itseään keisariksi. Niin suuri valta oli hänellä elämässä ollut, että se vihollinen, jota hän oli vihannut, oli tullut tuhotuksi, ja hänen ystävänsä autetuiksi. Se voima oli hänellä yhä vieläkin tallessa. Se ei jättänyt häntä, vaikka hän olikin kuollut.
Vain kaksi ihmistä oli tehnyt hänelle vääryyttä. Toiselle hän oli jo saanut kostetuksi. Toinen oli Klara Gulla, hänen tyttärensä, joka ensin oli ollut syynä hänen mielenhäiriöönsä ja sitten hänen kuolemaansa. Häntä hän nyt odotti alhaalla syvyydessä.
Jannen rakkaus tytärtänsä kohtaan oli nyt sammunut. Hän ei odottanut häntä enää kiittääkseen ja kunnioittaakseen häntä. Mutta kuoleman synkkään maahan hän tahtoi viekotella hänet rangaistukseksi kaikesta siitä, mitä tytär häntä vastaan oli rikkonut.
* * * * *
Eräs asia viekotteli Klara Gullaa. Hän olisi tahtonut poistaa suuren, raskaan kannen arkusta ja laskea sen veteen kuin veneen tähän laiturin edustalle. Sitten hän olisi tahtonut itse astua siihen, työntää sen vesille ja laskeutua varovaisesti lastuvuoteelle.
Hän ei tiennyt, uppoaisiko hän heti pohjaan, vai ajelehtisiko hän jonkun aikaa järvellä, kunnes aallot tunkeutuisivat hänen veneeseensä ja painaisivat sen syvyyteen.
Hän arveli myöskin, ettei hän ehkä lainkaan vajoaisi, vaan joutuisi vain järven selälle ja ajautuisi maihin johonkin vihantaan niemeen.
Hän tunsi suurta kiusausta koettaa sitä. Hän aikoi maata aivan hiljaa koko ajan, olla liikuttamatta jäsentäkään. Hän ei aikonut käyttää käsiään eikä käsivarsiaan saadakseen arkkua liikkeelle, vaan heittäytyisi kokonaan tuomarinsa valtaan. Hän saisi vetää hänet alas luokseen tai antaa hänen pelastua, ihan niinkuin hänen mielensä teki.
Jos Klara Gulla siten saavuttaisi hänen mielisuosionsa, niin ehkäpä suuri rakkaus jälleen heräisi. Ehkäpä hän säälisi häntä ja ottaisi hänet armoihinsa.