Ulkona satoi niin rankasti kuin seipäitä olisi maahan viskelty, ja olipa hänkin vähällä saada osansa sateesta, vaikka oli istuvinaan katoksen suojassa. Kosteutena se tunkeutui sisään hatarien seinien raoista ja suurina pisaroina tipahteli ravistuneen katon lävitse, ja ennenkuin arvasikaan heitti tuuli ovettomasta vaja-aukosta sankan ryöpyn hänen ylitsensä.
»Luuleekohan kukaan, että minä iloitsen tuosta lapsesta», mutisi hän istuessaan siinä ja potkaisi samassa jalallaan lastua, jotta se lensi aina pihalle saakka. »Sen suurempaa onnettomuutta minulle tuskin olisi voinut sattua. Kun me menimme naimisiin, Katrina ja minä, niin teimme sen siksi, että olimme kyllästyneet palvelemaan renkinä ja piikana Fallan Erikin talossa, eikä suinkaan sen vuoksi, että saisimme tässä vielä lapsia.»
Hän painoi päänsä käsiinsä ja huokasi syvään. Selväähän oli, että kylmä ja kostea ilma sekä pitkä, ikävä odotus olivat lisänneet hänen pahaa tuultansa, mutta oli siihen toinenkin syy. Hän valitti aivan toden perästä.
»Työtä minä saan tehdä joka päivä aamusta iltaan», tuumi hän, »mutta tähän asti olen ainakin saanut viettää yöni rauhassa. Nyt lapsi rupeaa varmaankin öisin huutamaan, niin etten enää silloinkaan saa levätä.»
Nyt vieläkin suurempi tuska sai hänessä vallan. Hän poisti kädet kasvoiltaan ja väänteli niitä, niin että luut naksahtelivat.
»Tähän saakka olemme tulleet hyvin toimeen, kun Katrinakin on voinut olla työssä samoinkuin minä. Mutta tästä lähin hänen on pakko istua kotona ja hoidella lasta.»
Hän tuijotti niin synkkänä eteensä kuin olisi hän nähnyt nälkäkuoleman hiipivän pihan poikki ja tunkeutuvan hänen tupaansa.
»Niin», sanoi hän ja iski molemmat nyrkkinsä hakkuupölkkyä vasten vahvistaakseen sanojaan, »sen minä vain sanon, että jos olisin tiennyt silloin, kun Fallan Erik kehoitti minua rakentamaan hänen maalleen ja antoi minulle hiukan hylkyhirsiä tupaa varten, jos olisin tiennyt silloin, että siitä koituisi tällaisia seurauksia, niin kernaammin olisin kieltäytynyt kaikesta ja jäänyt asumaan tallikamariin koko iäkseni.»
Ne olivat kovia sanoja, nuo, sen hän tunsi, mutta hänen ei tehnyt mielensä peruuttaa niitä.
»Jos sattuisi jonkunlainen — —» alotti hän, aikoen näet tuskissaan sanoa, että olisi parasta, jos lasta kohtaisi jokin tapaturma, ennenkuin se pääsisi maailmaan syntymään. Mutta hän ei ennättänyt lopettaa lausettansa. Vikisevä ääni seinän toiselta puolen keskeytti hänen ajatuksensa.