»Huomenna hän tulee uudestaan», tuumi Janne, »ja silloin me saamme kuulla koko totuuden.»
Mutta miten olikaan, nuotankutoja ei tullut seuraavana päivänä eikä sitä seuraavanakaan. Kolmantena päivänä kiihtyi ikävä niin suureksi, että Janne nousi vuoteeltaan ja läksi naapurin mökille saadakseen tietää, mitä hän sanoillaan oli tarkoittanut.
Ukko istui yksin korjaten vanhaa nuottaa, joka oli annettu hänen laitettavakseen. Hän kävi Jannen tulosta iloiseksi. Hänellä oli ollut niin kova luuvalo, sanoi hän, ettei hän ollut voinut liikkua kotoa viime päivinä.
Janne ei tahtonut kysyä häneltä suoraan, oliko hän saanut kirjeen Klara Gullalta. Hän luuli helpommin pääsevänsä tarkoituksensa perille, jos hän kulki samoja teitä kuin toinenkin.
»Minä olen ajatellut sitä, mitä te Klara Gullasta kerroitte viimeksi meillä käydessänne», sanoi Janne.
Ukko katsoi ylös työstään. Kesti hetken aikaa, ennenkuin hän ymmärsi mitä toinen tarkoitti.
»Sehän oli vain pieni päähänpisto», sanoi ukko.
Janne astui aivan hänen eteensä.
»Sitä oli sittenkin hauska kuulla», sanoi hän. »Ehkäpä teillä olisi ollut enemmänkin kerrottavaa, jollei Katrina olisi lyönyt koko asiaa leikiksi.»
»No niin», sanoi nuotankutoja, »tuollaisia huvituksia on meillä täällä
Askedalissa kyllä varaa hankkia itsellemme.»