Hän lausui niin ruman sanan Skrolyckan pikku tytöstä, ettei Janne, hänen isänsä, koskaan tahtonut sitä toistaa, ei edes ajatuksissaan.
Mutta koska Agrippa Prästberg oli singahuttanut sen sanan vasten hänen kasvojaan niin kovalla äänellä, että kaikki ihmiset laiturilla sen kuulivat, niin puhkesi kaikki se esille, jota Janne oli salassa kantanut vuoden pitkään. Pikku tyttö sai suoda hänelle anteeksi, mutta hänen täytyi nyt antaa hänet ilmi.
Janne sanoi sanottavansa ilmaisematta vähääkään vihaa tai ylpeyttä. Hän teki valtavan liikkeen kädellään ja veti suunsa hymyyn, ikäänkuin halveksien kaikkia.
»Kun keisarinna saapuu – – –»
»Keisarinna, kuka se on?» irvisteli Greppa, ikäänkuin hän ei olisi kuullut mitään pikku tytön korotuksesta.
Mutta Skrolyckan Janne ei antanut häiritä itseään, vaan jatkoi yhtä rauhallisella äänellä kuin äskenkin.
»Kun Portugallian keisarinna Klara seisoo tällä laiturilla kultakruunu päässä, ja seitsemän kuningasta kantaa hänen viittaansa, ja seitsemän jalopeuraa lepää kesyinä hänen jalkojensa juuressa, ja seitsemänkymmentä ja seitsemän sotaherraa astuu hänen edellään paljastetut miekat kädessä, niin saadaanpa nähdä, uskallatko sinä toistaa nuo samat sanat hänelle itselleen, Prästberg, jotka äsken lausuit minulle.»
Lopetettuaan puheensa hän seisoi hetken aikaa ääneti nauttien heidän hämmästyksestään. Sitten hän käännähti ympäri ja meni tiehensä, pitämättä vähintäkään kiirettä.
Laiturilla syntyi melua ja hälinää, niinpian kun Janne oli kääntänyt heille selkänsä. Aluksi hän ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta sitten hän kuuli raskaan kolauksen, ja silloin hänen täytyi katsoa taaksensa.
Vanha Greppa makasi kumossa sillalla, ja Nolin August, joka oli kumartunut hänen ylitsensä, pui hänelle nyrkkiä.