Mutta Roomassa kerrotaan, että pyhä isä parannuttuaan kerran huvikseen tarkasteli kirkkojen luetteloita hurskaista lupauksista, joita oli tehty hänen parantumisekseen.
Hän luki hymyillen pienten lahjojen pitkiä riviä, kunnes tuli kirjotukseen, että Concenza Zamponi oli lahjottanut hänelle loppuikänsä. Silloin muuttui hän äkkiä hyvin vakavaksi ja miettiväiseksi.
Hän antoi tiedustella Concenza Zamponia, ja hän sai tietää, että tämä oli kuollut samana yönä, jona hän parani. Hän kutsutti luokseen Concenzan pojan Domenicon ja tiedusteli häneltä hänen äitinsä viime hetkiä.
»Poikani», sanoi paavi, kun hän oli lopettanut. »Äitisi ei ole henkeäni pelastanut, kuten hän viime hetkenään luuli, mutta minua liikuttaa suuresti hänen rakkautensa ja uhrautuvaisuutensa.»
Hän salli Domenicon suudella kättänsä ja lähetti hänet sitten pois.
Mutta roomalaiset vakuuttavat, että vaikka paavi ei tahtonutkaan tunnustaa uskovansa, että hänen elämänpäivänsä oli pidentynyt vanhan vaimon lahjasta, oli hän sittenkin vakuutettu siitä. »Miksi isä Zamponi muuten olisi niin nopeasti edistynyt?» kysyvät roomalaiset. »Hänhän on jo piispa, ja kuiskataanpa jo, että hänestä kohta tulee kardinaali.»
Ja Roomassa ei koskaan pelätty paavin kuolevan, ei edes silloin kun hän oli kovin sairaana. Oltiin varmoja siitä, että hän eläisi kauemmin kuin muut ihmiset. Hänen ikäänsähän jatkoivat kaikki ne vuodet, jotka Concenza raukka oli hänelle lahjottanut.
HÄÄMARSSI
Nyt kerron kauniin tarinan.
Monta vuotta sitten piti Värmlannissa Svartsjön pitäjässä vietettämän hyvin suuret häät. Kirkossa piti vihkimisen tapahtua ja senjälkeen oli juhlittava kolme päivää. Ja joka päivä niin kauan kuin häitä kesti, oli tanssittava varhaisesta illasta myöhäiseen yöhön.