Hän makasi janoavin silmin ja odotti että saisi nähdä hiukan iloa.
Hän kävi yhä levottomammaksi lasten kyynelistä ja sairaanhoitajattarien vakavista kasvoista. Hän alkoi puhua asioita, joita ei kukaan käsittänyt. Hän sanoi, että jos he eivät iloitsisi, olisi hän yhtä hyvin saattanut elää. Ne, jotka häntä kuulivat, luulivat, että hän houraili.
Äkkiä aukesi ovi, ja nuori lääkäri tuli sairassaliin. Hän heilutti sanomalehteä kädessään, ja huusi kovasti: »Paavi on parempi. Hän jää eloon. Viime yönä on tapahtunut käänne.»
Sairaanhoitajattaret koettivat hiljentää häntä, ettei hän häiritsisi kuolevaa, mutta signora Concenza oli jo kuullut hänen sanansa.
Hän oli myös nähnyt ilon väreen, onnenhäivähdyksen, jota ei voitu salata, valtaavan ne, jotka seisoivat hänen vuoteensa ympärillä.
Silloin katosi levottomuus hänen kasvoiltaan. Hän hymyili tyytyväisenä.
Hän viittasi, että hänet oli nostettava istualleen vuoteessa.
Siinä hän istui katsellen silmä kauas tähtäävänä. Näytti siltä kuin olisi hän katsonut yli Rooman, jossa ihmiset nyt virtailivat edes-takaisin kaduilla ja tervehtivät toisiaan tuolla iloisella viestillä.
Hän kohotti päänsä niin ylös kuin saattoi. »Minä sen tein», sanoi hän. »Minä olen hyvin onnellinen. Jumala on antanut minun kuolla, että hän saisi elää. Minusta ei ole vaikea kuolla, kun olen tehnyt kaikki ihmiset onnellisiksi.»
Hän vaipui jälleen alas, ja hetkinen senjälkeen oli hän kuollut.
* * * * *