»Epäilen, voineeko hän saada parempaa», sanoi Lars Larsson.
»Nyt aijotte varmaan vastata samoin kuin Soittaja-Martti ja Säbyn Olle», sanoi renki ja kertoi mitä hänelle oli tapahtunut heidän luonansa käydessä.
Lars Larsson kuunteli tarkasti rengin kertomusta. Sitten istui hän pitkän aikaa miettien. Viimein hän kumminkin antoi myöntävän vastauksen. »Sano terveisiä isännällesi, että kiitän kutsusta ja tulen!» sanoi hän rengille.
Seuraavana sunnuntaina matkusti siis Lars Larsson Svartsjön kirkolle. Hän ajoi kirkkomäelle juuri kun hääsaatto oli asettumassa järjestykseen kulkeakseen kirkkoon.
Hän ajaa karahutti omissa kieseissään hyvällä hevosella, hänellä oli yllään mustat verkavaatteet ja hän otti esille viulun kiillotetusta laatikosta. Nils Elofsson otti hänet kohteliaasti vastaan ja arveli, että tällaisesta soittajasta hänelle olisi kunniaa.
Heti kun Lars Larsson oli saapunut, tuli Jan Österkin käyden kirkolle viulu kainalossa. Hän meni suoraa päätä seurueen luo, joka oli morsiamen ympärillä, aivan kuin olisi ollut kutsuttu häissä soittamaan.
Jan Öster astui yllään vanha harmaa sarkatakki, jota hänen oli nähty käyttävän pitkät ajat, mutta koska nämä olivat niin suuret häät, oli vaimo yrittänyt paikata reikiä kyynärpäissä ja pannut niihin suuret, vihreät paikat. Hän oli pitkä, kaunis mies ja olisi näyttänyt komealta morsiusjoukon etupäässä, ellei hän olisi ollut niin huonoissa vaatteissa, ja ellei kasvoissa olisi ollut ryppyjä ja uurroksia, joita huolet ja kova taistelu onnettomuutta vastaan olivat uurtaneet.
Kun Lars Larsson näki Jan Österin tulevan, näytti hän tulevan hiukan tyytymättömäksi. »Vai niin, te olette kutsunut Jan Österin myös tänne», lausui hän puoliääneen lautamies Nils Elofssonille. »Niin, eihän siitä ole haittaa, että meitä on kaksi soittajaa näin suurissa häissä.»
»Minä en ainakaan ole häntä kutsunut», vakuutti Nils Elofsson. »En ymmärrä miksi hän on tullut. Odottakaahan, niin annan hänelle tiedon, ettei hänellä ole täällä mitään virkaa!»
»Silloin varmaan joku koiransilmä on hänet kutsunut», sanoi Lars Larsson. »Mutta jos minun neuvoani tahdotte noudattaa, niin älkää olko millännekään, vaan lausukaa hänet tervetulleeksi! Olen kuullut kerrottavan, että hän on kiivas mies, eikä ole varmaa, vaikka hän alkaisi tapella ja elämöidä, jos sanoisitte hänelle, ettei häntä ole pyydetty.»