Tämän lautamieskin käsitti. Ei nyt ennättänyt ruveta rettelöimään, kun morsiussaatto oli järjestymässä kirkonmäellä. Hän meni sentähden Jan Österin luo ja lausui hänet tervetulleeksi.
Sitte molemmat soittajat asettuivat saaton päähän. Morsiuspari asettui morsiuskatoksen alle, morsiustytöt ja nuodemiehet kulkivat parittain ja heitä seurasivat vanhemmat ja sukulaiset, niin että saatto oli sekä juhlallinen että pitkä.
Kun kaikki oli järjestetty, meni yksi nuodemies soittajien luo ja käski soittaa häämarssin.
Molemmat soittajat kohottivat viulut leuan alle, mutta edemmäs eivät he päässeet, vaan jäivät siten seisomaan.
Svartsjössä oli nimittäin vanha tapa, että etevin soittaja alkoi morsiusmarssin ja johti soittoa.
Nuodemies katsoi Lars Larssoniin, kuin odottaisi tämän alkavan, mutta
Lars Larsson katsoi Jan Österiin ja sanoi: »Jan Österin tulee alkaa.»
Mutta Jan Österin mieleen ei juolahtanutkaan, ettei tuo toinen, joka oli niin hienoissa vaatteissa kuin mikäkin herra, olisi etevämpi häntä, joka tuli kuluneessa sarkanutussaan suoraa päätä kurjasta tuvasta, jossa ei muuta ollut kuin puutetta ja köyhyyttä.
»Ei mitenkään!» sanoi Jan vaan. »Ei mitenkään!» Hän näki, että sulhanen kurotti kätensä ja pilkkasi Lars Larssonia. »Lars Larsson alkaa», sanoi hän.
Kun Jan Öster kuuli sulhasen näin sanovan, otti hän heti viulun pois leuan alta ja astui askeleen syrjään.
Lars Larsson taas ei hievahtanutkaan, vaan seisoi tyynenä ja itsetietoisena paikallaan. Mutta ei hänkään käyrää kohottanut.