»Jan Österin tulee alottaa», toisti hän uudelleen. Sanat hän lausui itsepintaisesti ja sitkeästi, kuten se, joka on tottunut saamaan tahtonsa perille.
Saatossa syntyi hämminkiä viivytyksen vuoksi. Morsiamen isä astui esille ja pyysi Lars Larssonia alkamaan. Kirkonvartija tuli ulos kirkonovelle ja viittasi, että heidän tulisi kiirehtiä. Pappi seisoi jo alttarilla odottamassa.
»Saat pyytää Jan Österiä alkamaan», sanoi Lars Larsson. »Me soittajat pidämme häntä etevimpänä joukostamme.»
»Saattaa olla niin», sanoi talonpoika, »mutta nyt me talonpojat pidämme sinua, Lars Larsson, parhaimpana.»
Toisetkin talonpojat keräytyivät heidän ympärilleen. »No, alkakaa nyt!» sanoivat he. »Pappihan odottaa. Me tulemme kirkkoväen pilkanesineeksi.»
Lars Larsson seisoi siinä yhtä sitkeänä ja itsetietoisena kuin ennenkin. »En ymmärrä miksi tämän seurakunnan väki on niin vastaan, että heidän oma soittajansa asetetaan ensi sijalle», sanoi hän.
Mutta Nils Elofsson oli aivan vimmoissaan, että kaikki näin tahtoivat pakottaa Jan Österin hänelle soittajaksi. Hän meni aivan Lars Larssonin luo ja kuiskasi: »Minä käsitän, että sinä olet kutsunut Jan Österin tänne, ja että sinä olet pannut toimeen tämän, kunnioittaaksesi häntä. Mutta soita nyt kiireesti! Muuten ajan tuon rääsypekan pois kirkkomäeltä häpeällä ja harmilla.»
Lars Larsson katsoi häntä suoraan silmiin ja nyökkäsi hänelle päätä vihaa osottamatta. »Niin, olette oikeassa, tästä täytyy meidän saada selvä», sanoi hän.
Hiin viittasi Jan Österiä tulemaan entiselle piukalleen. Sitten astui hän itse pari askelta eteenpäin ja kääntyi niin että kaikki saattoivat nähdä hänet. Sitten heitti hän käyrän kauas luotaan, veti puukon tupesta ja leikkasi poikki kaikki neljä viulunkieltä, jotka katkesivat särähtäen.
»Älköön sanottako minusta, että pidän itseäni parempana kuin Jan
Öster», sanoi hän.