Koko tämän ajan on kantaja jatkanut itkemistään. Hän näyttää olevan voittamattoman kaino ja pitää luopumatta silmänsä lattiaan luotuina. Hän ei vielä ole nostanut katsettaan niin paljon, että olisi voinut katsoa vastaajaa kasvoihin.
Kun mies nyt vastaa myöntävästi, säpsähtää nainen. Hän astuu pari askelta lähemmäksi tuomarinpöytää, ikäänkuin hänellä olisi jotakin muistuttamista, mutta sitten hän jääpi seisomaan. Eihän se ole mahdollista, tuntuu hän sanovan itsekseen. Hän ei ole voinut vastata myöntävästi. Minä olen kuullut väärin.
Sillä välin ottaa tuomari todistuksen vastaan ja antaa samalla kertaa oikeudenpalvelijalle viittauksen. Oikeudenpalvelija menee silloin pöydän luo etsiäkseen raamattua, joka on peitossa pöytäkirjakasojen alla, ja pannakseen sen vastaajan eteen.
Kantaja kuulee jonkun menevän ohitsensa ja käy levottomaksi. Hän pakottautuu kohottamaan katseensa niin paljon, että voi nähdä pöydän yli, ja hän huomaa silloin, kuinka oikeudenpalvelija siirtää raamattua.
Vielä kerran näyttää siltä, kuin nainen aikoisi tehdä vastaväitteitä. Mutta hän pidättäytyy uudelleen. Eihän ole mahdollista, että vastaaja voi saada tehdä valan. Tuomarinhan täytyy estää hänet.
Tuomari on viisas mies, ja hän kai tietää, mikä ajatustapa kansalla on kantajan kotiseudulla. Hän tiesi kyllä, kuinka ankaria kaikki ihmiset olivat heti kun oli kyseessä jotakin avioliittoa koskevaa. He eivät tienneet mitään pahempaa syntiä kuin se minkä hän oli tehnyt. Olisiko hän koskaan tunnustanut itsestään jotakin sellaista, jollei se olisi ollut totta? Tuomari saattoi kai tietää, minkä kauhean ylenkatseen hän oli hankkinut itselleen. Eikä ainoastaan ylenkatsetta, vaan kaikenlaista kurjuutta. Kukaan ei huolinut häntä palvelukseensa, kukaan ei ottanut häntä työhönsä. Hänen omat vanhempansa tuskin suvaitsivat häntä tuvassaan, vaan uhkasivat joka päivä heittää hänet ulos. Ei, täytyi kai tuomarin ymmärtää, ettei hän olisi hakenut lapseneläkettä naineelta mieheltä, ellei hänellä ollut siihen oikeutta.
Eihän tuomari voinut uskoa, että hän valehteli sellaisessa asiassa, että hän olisi saattanut itselleen sellaisen kamalan onnettomuuden, jos hän olisi voinut syyttää jotakin toista kuin nainutta miestä. Ja jos tuomari tämän tiesi, niin täytyihän hänen estää valan teko.
Nainen näkee, että tuomari istuu ja lukee papintodistuksen pariin kertaan. Sentähden alkaa hän luulla, että tämä aikoo sekaantua asiaan.
Totta onkin, että tuomari näyttää miettivältä. Hän siirtää katseensa pari kertaa kantajaan. Mutta silloin se kyllästymisen ja vastenmielisyyden ilme, joka lepää hänen kasvoillaan, käy vielä huomattavammaksi. Näyttää siltä, kuin hänellä olisi vihamielinen tunne naista kohtaan. Vaikkapa kantaja puhuisikin totta, on hän kuitenkin huono ihminen, eikä tuomarilla voi olla mitään myötätuntoa häntä kohtaan.
Välistä sattuu, että tuomari sekaantuu juttuun hyvänä ja viisaana neuvonantajana ja estää riitapuolet kokonaan pilaamasta asiaansa, mutta tällä kertaa on hän väsynyt ja tympeytynyt, eikä hän ajattele muuta kuin antaa asian mennä laillista menoaan.