Kuningas heitti toisen jalkansa toisen yli, istuutui mukavammin nojatuoliin, pani käsivartensa ristikkäin ja antoi päänsä painua rintaa vasten.
»No saa alkaa», virkkoi hän ikäänkuin olisi jo ollut torkuksissa.
»Kerran oli viisi tämän pitäjän miestä metsällä hirvenajossa», alkoi kappalainen. »Yksi heistä oli tuo mainittu pappi. Toisista oli kaksi sotilasta, Olavi ja Eerik Svärd, neljäntenä tämän kirkonkylän kievari ja viidentenä eräs Israel Petter Petterinpoika.»
»Ei nyt huoli niin monilla nimillä aikaa kuluttaa», murahti kuningas antaen päänsä painua toiselle kupeelle.
»Nämä miehet olivat hyviä metsästäjiä», pappi jatkoi, »ja onni tavallisesti seurasi heitä. Mutta sinä päivänä he olivat risteilleet laajalti ja kauan aikaa saamatta mitään. Viimein he heittivät kokonaan ajon ja istuutuivat kanervikkoon juttelemaan. Tuli siinä puheeksi ettei koko metsässä ollut viljelyskelpoista paikkaa, ei kuin mäkiä ja rämeikköä. 'Ei ole Herramme tehnyt oikein, kun on meille näin köyhän ansiomaan antanut, virkkoi yksi heistä. Muilla seuduin ihmiset voivat hankkia rikkautta ja ylellisyyttäkin, mutta täällä me raatamalla töintuskin pääsemme jokapäiväiseen leipään!'»
Pappi oli hetken ääneti ikäänkuin epäillen kuuliko kuningas häntä, mutta kuningas liikautti pikkusormeaan näyttääkseen vielä olevansa valveilla.
»Talonpojat siitä paraikaa keskustelivat, kun pappi sattui huomaamaan outoa väikettä kallionkamarasta, josta hän oli sattunut polkemaan sammalta pois. Onpas tuossa kummallinen kivi, hän ajatteli, ja potkasi vielä yhden sammalmättään syrjään. Hän kumartui ja otti sammalesta siihen tarttuneen kivensirun, ja se välkkyi samoin kuin kaikki muukin. 'Eihän ihmeessä tämä vaan mahtane lyijyä olla?' hän sanoi. Samassa toiset kapsahtivat pystyyn ja kaapivat pyssyntukilla maan paljaaksi sammalista. Ja kun he sen olivat tehneet, oli somaa nähdä, miten leveä, välkkyvä malmisuoni kierteli vuoren kuvetta. 'Miksikäs te tätä luulisitte?' sanoi pappi. Miehet iskivät irti kivensiruja ja koettivat niitä hampaillaan. 'Mahtaa tuo nyt lyijyä tai sinkkiä ainakin olla', he sanoivat. 'Ja koko vuori on sitä täynnä', sanoi kievari.»
Kun pappi oli päässyt niin pitkälle, näkyi kuninkaan pää hiukan kohoavan ja toinen silmä aukeni.
»Tiedättekö, tunsikohan niistä ihmisistä kukaan malmeja ja kivilajeja?» hän kysyi.
»Ei, eivät he tunteneet», pappi vastasi. Silloin kuninkaan pää painui, ja molemmat silmänsä olivat yhtä ummessa.