»Se oli kaunis kertomus, ja ilokseni olen sitä kuunnellut», sanoi kuningas, nyökäyttäen kiitollisesti päätään.
Pappi seisoi äänetönnä kuninkaan edessä. Hetken kuluttua tämä jatkoi: »Oliko tarkoitus että pappi luovuttaisi tämän hopeavuoren, kun sanottiin että hän voisi minulle hankkia rahaa niin paljon kuin tarvitsen?»
»Sitä minä tarkoitin», sanoi toinen.
»Enhän minä voi häntä peukalopihteihin panna», sanoi kuningas, »ja mitenkä muuten sellainen mies lähtisi minulle vuorta näyttämään? Siitä syystä hän juuri on luopunut sekä armaastaan että elämän mukavuuksista.»
»Sehän on toista», sanoi pappi, »jos isänmaa sitä aarretta tarvitsee, niin hän kyllä myöntyy.»
»Takaatteko minulle sen?» kuningas kysyi.
»Sen kyllä takaan», sanoi pappi.
»Eikö hän sitte välitä, miten pitäjäläistensä käy?»
»Se jääköön Herran huomaan.»
Kuningas nousi tuoliltaan ja meni ikkunan ääreen. Hän seisoi hetkisen katsellen ulkona seisovaa kansajoukkoa. Mitä kauemmin hän katsoi, sitä kirkkaammin hänen suuret silmänsä alkoivat loistaa, ja hänen hento vartensa ikäänkuin kasvoi. »Saatte tämän seurakunnan papille viedä sellaiset terveiset», sanoi kuningas, »että ihaninta Ruotsin hallitsijalle on nähdä tällaista kansaa.»