Tuntuupa kuin täytyisi Anna Marin laahata kivettynyttä ruumistaan rappuja alas aamiaishuoneeseen. Tervehtiessään hän ojentaa raskaan, kylmän kivikäden, hän puhuu kankealla kivikielellä, hymyilee kovilla kivihuulilla. Se on raskasta, raskasta työtä.
Mutta ken voisi olla iloitsematta, ajatellessaan kuinka kaikki tänä aamuna päättyy, kuten entisaikainen uskollisuus ja kunnia vaatii.
Patruuna Teodor kääntyy Untuvaiseen päin aamiaispöydässä ja selittää eriskummallisen karkealla äänellä, että hän on päättänyt antaa Mauritsille Laxåhyttan hoitajapaikan, mutta koska mainittu nuori mies, jatkoi eno, koettaen ottaa tavallisen puheluäänensä, ei ole erittäin perehtynyt käytännöllisiin tehtäviin, niin ei hän saa astua virkaansa ennenkuin hänellä on vaimo rinnallaan. Onko mamseli Untuvainen hoitanut myrttiänsä niin, että se voi antaa sekä kruunun että seppeleen syyskuussa?
Untuvainen tuntee kuinka eno istuu ja katsoo häntä suoraan kasvoihin. Hän tietää, että eno tahtoisi yhden ainoan katseen kiitokseksi, vaan hän ei katso ylös.
Maurits taas lennähtää pystyyn. Hän syleilee enoa ja meluaa
kauheasti. "Mutta, Anna Mari, mikset kiitä enoa? Sinun täytyy, Anna
Mari, taputtaa Teodor-enoa. Laxåhytta on ihanin paikka maailmassa.
Kas niin, Anna Mari!"
Nyt Untuvainen kohottaa päänsä. Silmät ovat kyyneliä täynnä ja niiden läpi kohdistuu Mauritsiin katse, täynnä nuhteita ja tuskaa. Ettei Maurits älyä sen vertaa, hänhän suorastaan tahtoo ilmivalkean kanssa mennä ruutikellariin. Sitten Untuvainen kääntyy Teodor-patruunan puoleen, mutta ei kuten tähän asti, ujosti ja lapsellisesti, vaan hänen käytöksessään on nyt jotain marttyyrimaista, jotain vangitun kuningattaren kaltaista.
"Eno uhraa aivan liian paljon hyväksemme", hän vain virkkaa.
Niin muodoin on kaikki ratkaistu kunnian ja arvon vaatimusten mukaan.
Ei tuhlata ainoatakaan sanaa enää asiaan. Eno ei ole ryöstänyt Anna
Marilta luottamusta rakastettuunsa. Tyttö ei ole ilmaissut itseään.
Hän on uskollinen sille, joka on valinnut hänet morsiamekseen,
vaikkakin hän on vain köyhä tyttö syrjäkadun leipuripuodista.
Ja sitten saadaan ajaa kiesit esille, matkalaukut köytetään kiinni ja eväspussit täytetään.
Teodor-patruuna nousee pöydästä. Hän menee ja asettautuu seisomaan jonnekin ikkunan luo. Aina siitä hetkestä, kun tyttö käänsi kyyneleisen katseensa häneen, on hän kuin poissa suunniltaan. Hän on rutihullu, hän voisi heittäytyä tyttöön käsiksi, haluaisi puristaa hänet rintaansa vasten ja huutaa Mauritsille: "tule irroittamaan morsiamesi, jos voit".