Ulkona kansajoukko seisoi yhä äänetönnä ja harvasanaisena kuin hänen sisäänkin mennessään. Mutta kun kuningas astui alas portaita, niin eräs talonpoika meni häntä vastaan.
"Saitko nyt puhua pappimme kanssa?" talonpoika sanoi.
"Sain kyllä puhua asiani hänen kanssaan", vastasi kuningas.
"Silloin häneltä varmaan kuulit meidän vastauksemme", talonpoika sanoi. "Kun käskimme sinun mennä sisään pappimme puheille, tiesimme, että hän kyllä sinulle meidän puolestamme vastaa."
"Niin, kyllä kuulin vastauksen", sanoi kuningas.
ÄIDIN VALOKUVA.
Eräässä kalastajakylän sadoista taloista, jotka kaikki kooltaan ja muodoltaan muistuttivat toisiansa, joissa kaikissa oli yhtä monta ikkunaa ja samankorkuiset savupiiput, asui vanha luotsi Mattsson.
Kaikissa kalastajakylän huoneissa on samanlaisia huonekaluja, kaikilla akkunalaudoilla kasvaa samankaltaisia kasveja, joka talon nurkkakaapissa on samanlajisia simpukankuoria ja koralleja, ja kaikilla seinillä riippuu samanlaisia tauluja. Esi-isiltä perittyä tapaa seuraten elivät kaikki kalastajakylän ihmiset samankaltaista elämää. Vanha Mattssonkin ijälliseksi tultuaan ojensi elämänsä tarkasti tavan ja sääntöjen mukaan. Hänen talonsa, hänen huoneensa ja elämänsä oli juuri niinkuin toistenkin.
Seinällä vanhan Mattssonin sängyn kohdalla riippui hänen äitinsä valokuva. Eräänä yönä hän näki unta, että äiti astui pois puitteistaan, seisahti hänen eteensä ja virkkoi kovalla äänellä: "Sinun pitää mennä naimisiin, vanha Mattsson!"
Silloin vanha Mattsson alkoi selittää äidin kuvalle, että se on mahdotonta. Hänhän oli jo seitsenkymmenvuotias. Mutta kuva uudisti yhä painokkaammin: "Sinun on mentävä naimisiin, Mattsson!"