Kuinka "se" on tullut? "Se" jonka nimeäkään hän ei uskalla mainita?
Se varmaan on noussut kuin kaste ruohikkoon, kuin makeus marjaan, kuin väri ruusuun, huomaamatta ja suloisesti, itseään ilmaisematta.
Oikeastaan onkin yhdentekevä miten se on tullut ja mitä "se" on. Olkoonpa sitten hyvää tai huonoa, suloista tai ikävää, kun se kumminkin on tuota kiellettyä, jota ei koskaan olisi saanut olla olemassakaan. Hän tuntee itsensä sen johdosta onnettomaksi, levottomaksi ja syntiseksi.
"Se" on sitä, jota hän ei koskaan tahdo enää ajatella. "Se" on sitä, joka tulee irti nyhdettäväksi ja ulos heitettäväksi, olematta kumminkaan sellaista, jota voidaan vangita ja johon voisi käsin tarttua. Hän sulkee mielensä "siltä", ja sisälle se tunkee siitä huolimatta. "Se" karkoittaa veren suorista ja kiiruhtaa sen kulkua, se hajoittaa ajatukset aivoista ja hallitsee niitä, se väräjää kautta koko hermoston ja tanssii sormenpäissäkin. "Sitä" on kaikkialla hänessä, niin että jos hän voisi poistaa ruumiistaan kaiken muun, jättäen vain "sen", niin se olisi hänestä jättänyt tarkan jäljennöksen. Ja sittenkään se ei ollut mitään.
Hän ei tahdo koskaan "sitä" ajatella, ja alati kumminkin täytyy hänen "sitä" muistella. Miten hän onkin muuttunut näin kehnoksi? Ja sitten hän tuumailee ja miettii, miten "se" on tullut?
Oi, Untuvainen, oi niittyvillanen! Kuinka herkät ovatkaan meidän mielemme ja miten helposti herätetyt meidän tunteemme!
Hän oli varma ettei "se" tullut aamiaisella, aivan varmaan ei aamiaisella.
Silloin hän oli vain pelännyt ja kainostellut. Hän oli joutunut sellaiseen sieluntuskaan, kun hän aamiaispöytään tultuaan ei tavannutkaan Mauritsia, vaan ainoastaan patruuna Teodorin ja vuorineuvoksettaren.
Maurits oli tosin tehnyt viisaasti lähtiessään metsälle, vaikka oli mahdotonta käsittää, mitä hän näin keskikesän aikaan metsästeli, josta myöskin vuorineuvoksetar huomautti. Mutta Maurits tietenkin arvasi, että hänen oli viisainta pysytellä poissa enon näkyvistä muutamia tunteja, kunnes tämä ehti jälleen leppyä. Eihän hän todellakaan voinut aavistaakaan että morsiamensa olisi niin ujo, että hän melkein oli pyörtyä huomatessaan sulhonsa olevan poissa ja jääneensä yksin Teodor-enon ja vuorineuvoksettaren kanssa. Maurits ei ollut koskaan ollut ujo. Hän ei tiennyt mikä kiusa siitä oli.
Sitä aamiaista, sitä aamiaista! Eno oli aluksi kysynyt vuorineuvoksettarelta, oliko hän kuullut tarinan ihanasta Sigridistä? Hän ei kysynyt Untuvaiselta, eikä tämä olisi kyennyt vastaamaankaan. Vuorineuvoksetar tunsi hyvin kertomuksen, mutta eno kertoi sen kumminkin. Silloin Anna Mari muisti Mauritsin pilkallisesti kertoneen, että enolla oli talossaan vain kaksi kirjaa, nimittäin: Afzeliuksen satuja ja tarinoita ja Nösseltin yleinen historia naisille. "Mutta nepä eno tunteekin tarkoin", oli Maurits sitten lisännyt.