Anne-Marie. Frida ymmärtää kai, etten minä omasta mielestänikään kelpaa sellaiselle miehelle kuin Mauritz on.
Patruuna Teodor. Turhaa sinun on koettaa mielistellä Fridaa. Hän on käynyt niin hirveän ylpeäksi saadessaan palvella niin korkeaa herraa kuin minua, ja siksi hänen on aivan mahdoton tyytyä siihen, että sinä olet kasvanut leipurinpuodissa.
Frida (joka turhaan on koettanut saada suunvuoroa). Ilkimys hän on, se on varma! Kyllä patruuna tietää, kelle minä olen suuttunut, en ainakaan tälle pienelle jumalanenkelille. (Pudistaa lämpimästi Anne-Marien kättä.) Kyllä hän saa ruokaa niinkauankuin minä tässä talossa olen, joskin täällä on eräs, joka pitelee niin pahoin jumalanviljaa, että lopulta sekä hän että minä joudumme kerjäämään.
Patruuna Teodor. Ehkäpä sinä nyt haluat mennä huoneeseesi? (Kun Anne-Marie katsoo jälleen Mauritziin.) Emme me syö sinua suuhumme, Frida ja minä. Kyllä Mauritz saa sinut eheänä takaisin.
Mauritz (tulee juosten portaille). Salliiko setä minun sanoa pari sanaa väelle?
Patruuna Teodor. Puhu sinä heille, Mauritz! Sitten kai pidät hiukan huolta morsiamestasi, sillä minun täytyy lähteä hetkeksi pois täältä. Kalle, laitappa vaunut kuntoon, sillä me lähdemme ajelemaan (ukkosäänellä.) Heti paikalla, kuuletko, Kalle! Sinä et saa jäädä kuuntelemaan puhetta!
(Kuski poistuu.)
Mauritz (pitää puhetta). En voi sanoin selittää, miten liikutettu olen siitä vastaanotosta, jonka te olette valmistaneet minulle ja morsiamelleni.
Nyberg (heiluttaa keppiä). Eläköön morsian!
(Heikkoja eläköönhuutoja väen parista.)