Frida. Aivan niin. Ja Mauritz herra saa maata kylkirakennuksessa niinkuin ennenkin. Mutta minä menen näyttämään tietä mamseli Anne-Marielle.
Mauritz. Se ei ole tarpeen, Frida. Kyllä Anne-Marie tulee omin neuvoin toimeen. (Anne-Marie astuu sisään.) Niin, mitä Frida luulee sedän arvelevan?
Frida. Hän saisi hävetä, jollei hän pitäisi tuollaisesta sydänkäpysestä! Mutta sanokaa vain hänelle, ettei hänen tarvitse pelätä patruunaa. Sillä jos patruuna huomaa sen, niin ei siitä koidu hyvät päivät, sellainen kiusankänkkä hän on.
Mauritz. Kiitos neuvosta, Frida! Ja muuten on täällä kaikki ennallaan?
Frida. On kyllä, Jumala paratkoon. He käyvät täällä, Jan Gösta Kolmodin ja Borgström ja mitä kaikkia he ovat nimeltään ja juovat ja pelaavat korttia. Minä en käsitä, mitä rahaa he voivat enää pelissä voittaa patruunalta. Mutta parasta on, etten kuluta aikaani jutteluihin, vaan katson, että herrasväki saa ruokaa, ja pääsee sitten levolle.
Anne-Marie (ylhäällä ikkunassa). Mauritz, oletko yksin? Saanko tulla nyt alas?
Mauritz. Odotan sinua kärsimättömästi, Anne-Marie. Minulla on jotakin hyvin tärkeää sanottavana sinulle.
Anne-Marie. Tulen heti, Mauritz.
(Seuraavan aikana kantaa Frida ja palvelustyttö ruokaa pöydälle, joka jo ennestään on valmiiksi katettu.)
Mauritz (ottaa Anne-Marien suojelevalla liikkeellä vastaan, kun hän tulee alas. Hän kietoo käsivartensa hänen ympärilleen ja kuljettaa hänet näyttämön vasemmalle puolelle). Niin, Anne-Marie, nyt me todellakin olemme sillä paikalla, jossa kohtalomme tulee määrätyksi. Koska tämä on ehkä pitkään aikaan ainoa tilaisuus, jolloin voimme häiritsemättä keskustella, niin en tahdo olla huomauttamatta siitä sinulle.