Anne-Marie. Miten kaunista oli kuulla sinun puhuvan, Mauritz!
Mauritz. Enhän minä ollut lainkaan valmistunut. Tahdoin vain pelastaa tilanteen. Setä oli tietenkin odottanut, että sinä sanoisit jotakin hänelle, mutta kun sinä et voinut pakottautua niin yksinkertaiseen asiaan, niin täytyi minun tarttua kiinni. No niin, taisinhan minä keksiä oikean sanamuodon ja setä oli tyytyväinen minuun. Mutta ei huolita puhua tästä sen enempää. Minun täytyy teroittaa jotakin muuta sinun mieleesi, Anne-Marie.
Anne-Marie. Et usko, miten kauniilta sinä näytit, Mauritz, kun kohotit hattuasi ja sanoit: "Kiitos, lapseni!"
Mauritz. Luulenpa, että koetat sekoittaa kortit, Anne-Marie. Etkö tosiaankaan vielä käsitä, mitä tämä matka merkitsee minulle? Ehkäpä sinä luulet yhä edelleen, että tämä on tavallinen huviretki. Kuuden peninkulman ajo hyvissä kieseissä sulhasesi rinnalla! Voihan se näyttää tavalliselta huvimatkalta, Anne-Marie. Kaunis paikka ja rikas setä matkanmääränä. En ihmettele lainkaan, että pidät kaikkea vain leikkinä.
Anne-Marie (on kääntänyt silmänsä perälle, jossa punertava auringonlasku valaisee taivasta). Minä ajattelen vain sitä, Mauritz, miten ihmeellinen sinä olet. Enpä usko, että kukaan muu voisi puhua järkeä noin kaunis auringonlasku silmäinsä edessä.
Mauritz. Sinä tarkoitat kai pikemmin, että on ihmeellistä, miten voin pitää ajatukseni koossa, vaikka, sinä rakas, pieni morsiameni, olet vieressäni. — Minä ihailenkin siinä suhteessa itseäni, Anne-Marie. Ja usein ajattelen, miten onnetonta onkaan, että olet niin suloinen.
Anne-Marie. Miten niin, Mauritz?
Mauritz. Niin, sehän on syynä siihen, että olen kiintynyt sinuun, ja sehän on nyt kerta kaikkiaan suuri tyhmyys. Tiedäthän sinä, ettei isäni hyväksy valintaani, ja olisitpa vain kuullut, miten hirveän mellakan äitini nosti, kun hän sai kuulla, että aion naida Syrjäkadun varrelta tytön, joka ei ole rikas, eikä lahjakas, ei mitään muuta kuin suloinen.
Anne-Marie (ihailevasti). Ääretöntä, miten paljon sinun on täytynyt kärsiä minun tähteni, Mauritz!
Mauritz. Minun mielestäni, Anne-Mario, on tietenkin leipurimestarin tytär täysin pormestarin pojan arvoinen, mutta kaikki eivät ole yhtä Vapaamielisiä. Jollei minulla olisi rikasta setääni, niin ei minun naimisestani tietenkään voisi tulla mitään. Minähän olen vain ylioppilas, ei minulla ole mitään, jonka nojalla voisin mennä naimisiin, mutta kunhan me voisimme voittaa sedän puolellemme, Anne-Marie!