Anne-Marie (levollisemmin). Minä tuotan sinulle vain onnettomuutta, Mauritz.
Mauritz (ottaa esille nenäliinansa ja pyyhkii pois hänen kyyneleensä). Kas näin, se on kilttiä! Nythän sinä näytät taas iloiselta. Syö nyt hiukan, lapseni, niin rauhoitut! Sinun pitää maistaa Fridan juustovanukasta.
Anne-Marie. Kunpa hän ei olisi vain niin hirveä! Kuinka sääli, ettei hän voi olla sinun kaltaisesi, (kirkastuen.) Vaikka ehkäpä on hyväkin, ettei hän ole sinun kaltaisesi.
Mauritz. Miten niin, Anne-Marie?
Anne-Marie. Siksi, että jos setä olisi yhtä järkevä kuin sinä, Mauritz, ja kaksi tällaista köyhää ihmistä kuin sinä ja minä tulisi hänen luokseen, niin hän varmaankin sanoisi meille: "Tehkää työtä kumpikin tahollanne, lapseni, kunnes olette hankkineet itsellenne varoja voidaksenne mennä naimisiin!" Eikö totta, Mauritz? Niin sinä sanoisit hänen sijassansa.
Mauritz (hiukan loukkaantuneena). En tiedä, mutta mielestäni minulla on hiukan oikeutta saada sedältä avustusta…
Anne-Marie. Et suinkaan sinä suutu minuun, Mauritz?
Mauritz. Suuttuisinko pilapuheen vuoksi!… Keneksi sinä luulet minua? Kas näin, anna minulle suukko! En minä ole lainkaan suuttunut sinuun. (Suutelee häntä.)
Anne-Marie. Ei ole ketään sinun kaltaistasi koko maailmassa, Mauritz! (Suutelevat vielä kerran toisiaan.) Voisin tehdä mitä hyvänsä sinun tähtesi!
Mauritz. Minä olen sellainen kuin olen, Anne-Marie… Mutta sinä unohdat juustovanukkaan!